Iida Vainiolta raju avautuminen Aleksi Valavuoresta: "Nyt riittää toi paskanjauhanta"

Kultamekko-Iidana tunnettu Iida Vainio, 19, on julkaissut Instagramissa laajan tekstin kokemistaan vääryyksistä.
Iida osallistui vuosi sitten urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuoren, 44, luotsaamaan Valavuori LIVE -ohjelmaan. Iida oli saanut Aleksilta mahdollisuuden juontaa sarjaa suorissa stream-lähetyksissä.
Tovin kuluttua pesti kuitenkin päättyi ja Iida siirtyi muihin hommiin.
Tämän jälkeen blonditar on työskennellyt muun muassa jääkiekkojoukkue SaiPan virallisten jälkipelien juontajana. Myöhemmin pesti myös näissä hommissa päättyi.
Voi ei! Iida Vainion työt loppuivat
Nyt Iida on julkaissut Instagram-tilillään pitkän tekstin liittyen erimielisyyksiin Aleksi Valavuoren kanssa.
Kaksikko on puinut välejään sosiaalisessa mediassa ja myös Valavuori on antanut ymmärtää, ettei hän ole ollut tyytyväinen Vainion tekemisiin julkisuudessa.
- Jumalauta Aleksi Valavuori, nyt riittää toi paskanjauhanta, Iida aloittaa.
Hän myöntää yrittäneensä tehdä vaikutusta Valavuoreen kaksikon tutustuttua, sillä Iida on avoimesti kertonut haaveilevansa urheilutoimittajan urasta.
- Lopulta selvisi että sä oot pelkkä paskanpuhuja valehtelija, joka leikkii että tietää kaikesta kaiken ja kaatuu jatkuvasti omiin jalkoihin, Iida kirjoittaa.
Hän myös muistuttaa tekstissään Aleksia siitä, kuinka "Heljanko asia" on vielä kesken, eikä tuomiota ole vielä tullut.
Iida Vainion ja Christian Heljangon kohu yltyy
Seiska kertoi maaliskuussa, että Iida oli viettänyt yhteisen hotelli-illan Tapparan maalivahdin Christian Heljangon, 26, kanssa vuonna 2021, Iidan ollessaan vain 17-vuotias.
Aleksi Valavuori ei ole sulattanut kuulemaansa ja on avoimesti puolustanut Heljankoa omissa lausunnoissaan sosiaalisen median välityksellä.
Keskiviikkona (26.4.) julkaisemassaan Instagram-päivityksessä Iida harmittelee myös sitä, kuinka Aleksi oli luvannut hänelle töitä Espanjasta.
Iida kertoo, kuinka hän oli jättänyt työpaikkansa joulukuussa, sillä lähtö Espanjaan olisi Aleksin kertoman mukaan ollut tammikuun ja helmikuun vaihteessa.
- Kuitenkin Tammikuussa ei asiaan palattu, Iida ilmoittaa.
Iida on jakanut keskustelun tiimoilta myös kaksikon välisen tekstiviestiketjun.
Iida Vainio virittelee kovaa peliliikettä – aikoo jättää Suomen: ”On kyllä tosi kiva lähteä”
Iida kertoo julkaisunsa päätteeksi, kuinka hän on menossa viime aikaisten tapahtumien vuoksi keskustelemaan psykologin kanssa.
- Olen nyt vaan todella väsynyt tähän paskaan. Oon pitkään sinnitellyt, hän päättää.
Myös Aleksi on kertonut mielipiteistään somessa ja kertookin nyt julkaisevansa pian kolumnin, jossa hän puhuu suunsa puhtaaksi Iidan "leikeistä".
- Yritän pitää huomisen kolumnini melko kauniina, mutta siitä tulee ikävä kyllä väkisinkin ruma, Aleksi ilmoittaa keskiviikkona julkaisemassaan Instagram-tarinassa.
Hän ei omien sanojensa mukaan suostu olemaan enää hiljaa.
- Minulle on turha laittaa enää viestiä. Nyt mentiin sellaisen rajan yli, että nyt minä sitten reagoin. Kaikille meille löytyy jossain vaiheessa se kengittäjä, Aleksi ilmoittaa.