Iida Vainio katosi somesta – Archie Cruz paiskii hommia

Kultamekostaan muistettava kohukaunotar on piilotellut julkisuudelta, mutta rokkarirakas ahkeroi senkin edestä.
Iida Vainion, 20, ja Santa Cruz -rokkari Arttu "Archie" Kuosmasen, 32, on-off-suhde on herättänyt alusta saakka runsaasti huomiota.
Iida ja Archie tapasivat viime vuonna Farmi Suomi -ohjelman kuvauksissa. Pari hullaantui toisistaan täysin, ja suhde eteni vauhdilla. Kaksikko on ehtinyt reippaassa vuodessa niin kihloihin kuin eroamaankin useampaan otteeseen.
Suhde on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä. Kummankin osapuolen tarkoitusperät ovat joutuneet toistuvasti epäilyjen kohteeksi. Ilkeämieliset kommentit sekä kohujulkisuus vaativat veronsa, ja Iida vetäytyi parrasvaloista.
Aiemmin ahkerana somettajana tunnettu Iida on laittanut someprofiilinsa yksityisiksi. Hän kyllä vilahtaa ajoittain Archien julkaisuissa, sekä satunnaisissa paparazzikuvissa. Pariskunta ei myöskään ole antanut yhteishaastatteluja entiseen malliin.

Toisin kuin Iida, Archie on jatkanut elonsa julkista jakamista. Muusikko kertoo kuulumisiaan sosiaalisessa mediassa lähes päivittäin. Archie on puhunut Instagramissa niin keikkamatkoistaan kuin satunnaisesti kohtaamistaan idoleistaankin.
Aiemmin käytöksellään pahennusta niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin herättänyt Archie vaikuttaa tehneen aikamoisen elämänmuutoksen. Alkuvuodesta rokkari kertoi raitistuneensa sekä keskittyvänsä nykyisin urheilulliseen elämäntapaan.
– Harrastan brassijujutsua kaksi kertaa viikossa, taekwondoa kaksi kertaa viikossa, käyn kolme kertaa viikossa salilla ja joka päivä lenkillä. Teen myös musiikkia, Archie kertoi Seiskalle helmikuussa.
Kesäkuussa Archie julkaisi uutta musiikkia. Elossa vielä on hänen ensimmäinen suomenkielinen soolosinglensä. Archie myös kertoi jättävänsä taiteilijanimestään pois Cruz -osan, sillä Santa Cruz yhtyettä ei enää ole.