”Ihmettelimme oikein porukalla” – Malla Malmivaaran 14-vuotias Osla-tytär hämmästyttää näyttelijäntaidoillaan Olavi Virta -elokuvassa!

Näyttelijä Malla Malmivaara nähdään klassisena Suomi-filmien Elovena-kaunottarena Olavi Virrasta kertovassa uutuuselokuvassa. Valkokankaalla hurmaava kaunotar halusi kuitenkin tehdä pintaa syvemmän tulkinnan sinivalkoisen laulajamestarin vaimosta, Irene Virrasta.
– Henkilössä pitää olla elämän kerrostumaa, jotta häntä voi tulkita kunnolla. Oli mielenkiintoista kaivaa taustoja Irenestä, josta ei löytynyt niin paljon tietoa, Malla, 35, kertoo Seiskalle.
– Onneksi hänen vanhin tyttärensä Ilse on pitänyt tallessa Irenen päiväkirjamerkintöjä, joita sain luettavakseni ja jotka upottivat minut kunnolla rooliini.

Elokuvassa äidin ja tyttären suhde on sikäli mielenkiintoinen, että nuorta Ilseä esittää Mallan oma tytär, 14-vuotias Osla. Kaksikko on aiemmin näytellyt yhdessä myös Musta leski -tv-sarjassa.
– Oslakin teki taustaduuninsa rooliaan varten juttelemalla Ilsen kanssa ennen kuvauksia. Ja hyvin hän kyllä suoriutui! Ihmettelimme oikein porukalla kuvauksissa, että jaaha, sieltähän näyttää lähtevän, Malla kehaisee.
Parikymppisenä Oslan synnyttänyt Malla myöntää, että tosielämän asetelmasta oli hyötyä kuvauksissa.

– Ihan varmasti siitä oli. Se tuntui vain niin luonnolliselta eikä tarvinnut erikseen miettiä, miten voin olla uskottavasti sen ikäinen äiti.