Idols-voittaja Diandra Flores yllättää: Minulla ei ole levytyssopimusta tai manageria!

Laulaja Diandra Flores esiintyi Niina Kuhdan omistaman Niinatar-hääpukuliikkeen avajaisissa.
Diandra kertoi Seiskalle panostaneensa viime aikoina keikkailuun.
- Minulla ei ole tällä hetkellä levytyssopimusta tai manageria! Olen käynyt koko ajan neuvotteluja eri tahojen kanssa. Samaan aikaan olen kuitenkin nauttinut siitä, että olen saanut tehdä musiikkia omilla ehdoillani, laulaja kertoi.
Diandra ei ole julkaissut uutta musiikkia hetkeen.
- Olen vieraillut muiden artistien kappaleilla ja viettänyt aikaa studioilla eri tuottajien kanssa, eniten kuitenkin Sakke Aallon alias Keko Salatan ja Mats Takilan kanssa. Olen myös vieraillut Keko Salatan levyllä.
Koko alkuvuode Diandra kuvasi Ylelle Elämäni biisi -tv-sarjaa yhdessä Irinan, Jarkko Aholan ja Pepe Willbergin kanssa.
- Sen tekeminen oli supersiistiä! Oli kiva tehdä isompi tv-työ pitkän tauon jälkeen.