Hyi! Anna Puu löysi genitaalialueelle tunkeutuvan vieraslajin kotoaan – kuva

Anna Puu kertoo löydöksestään somessa.
Laulaja Anna Puu jakoi vastikään Instagram-tilillään kuvia arjestaan. Hän on ikuistanut kuvakarusellinsa neljänteen kuvaan öttiäisen, johon hän törmäsi kotinsa saunaosastolla. Näet kuvan klikkaamalla upotuksen oikeaa reunaa.
Annan kuvassa nököttää tumma siipiveikko.
– Tämä tässä on perhossääski aka meidän saunaosastolla viihtyvä, tropiikista alunperin kotoisin oleva pörriäinen. Pitäisi hävitä kun jaksaa kaataa kiehuvaa vettä viemäriin, Anna kirjoittaa päivityksessään.
Suomessakin yleistyneestä perhossääskestä kohistiin muutama vuosi sitten isosti mediassa.
Esimerkiksi Turun Sanomat kertoi syksyllä 2021 ”iljettävästä ötökästä”, joka ”tunkeutuu” ihmisen sisälle. Iltalehti uutisoi kesäkuussa 2022, että ”ruumiinaukkoihin tunkeutuvasta” hyönteisestä on tehty useita havaintoja Etelä-Suomessa.
Riski peseytymisessä
Perhossääski (Clogmia albipunctata) on alun perin trooppinen laji. Se on kuitenkin levinnyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana Välimeren rannoilta Keski-Eurooppaan. Ja lopulta Suomeenkin.
Perhossääskellä on ikävä maine, sillä sen alle 10 millin pituisia toukkia voi päätyä ihmisruumiin koloihin, kuten nenään, silmiin, korviin tai genitaalialueelle.
Öttiäinen ei itse aktiivisesti tunkeudu ihmiseen, mutta toukkia voi päätyä ihmisen sisään huonon hygienian välityksellä.
– Kyse on silloin siitä, että ihminen on pessyt kasvonsa tai tehnyt alapääpesun vedellä, jossa näitä toukkia on. Ne liittyvät huonon hygienian olosuhteisiin. Esimerkiksi Egyptistä ja trooppisesta Afrikasta on tällaisia havaintoja. Se ei siis mitenkään aktiivisesti hakeudu meihin, hyönteistutkija Jukka Salmela taustoitti taannoin Ilta-Sanomille.
Kari Kaunisto, erikoistutkija Turun yliopiston Biodiversiteettiyksiköstä, taustoitti taannoin Helsingin Sanomille, ettei trooppisia perhossääskiä tarvitse pelätä.
Hänen mukaansa eloperäistä ainesta ravinnokseen käyttävät perhossääsket viihtyvät viemäreissä, sillä ne popsivat sieltä orgaanista jätettä. Toukkia ja munia elää hänen mukaansa viemäreissä, joissa on seisovaa vettä.
Viemäreiden hygieniaa voi parantaa kaatamalla niihin keitettyä vettä. Kiehuva vesi tuhoaa munia ja toukkia.