Hups! Mikael Forssell unohti tärkeän yksityiskohdan Metistä: "En oikeasti ajatellut loppuun asti"

Uusimmassa Tiktok-videossaan Metti paljastaa, että Miklulta on saattanut päästä unohtumaan se, että Metti on häntä huomattavasti nuorempi.
Suomen Beckhameiksikin tituleeratuilla Mikael, 42, ja Metti Forssellilla, 32, on kymmenen vuotta ikäeroa.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Pariskunta tapasi vuonna 2012, jolloin Metti oli parikymppinen. He menivät kihloihin vuonna 2013 ja avioon he astuivat seuraavana vuonna. Metti oli naimisiin mennessään 23-vuotias.
Jo 11 vuotta kestäneen suhteen aikana Forssellit ovat saaneet kolme lasta. Heidän esikoisensa syntyi vuonna 2014, keskimmäinen lapsi vuonna 2016 ja kuopus vuonna 2022.
Pitkän suhteen aikana vuosikymmenen ikäero saattaa luonnollisesti unohtua.
Videolla on ensimmäisenä kuva pariskunnasta punaisella matolla.
– Hän: Olisinpa tavannut sinut aikaisemmin, Metti kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
Seuraavaksi hän on koonnut valokuvia Miklusta vuodelta 2003. Hän oli tuolloin 22-vuotias ja pelasi jalkapalloa Englannin Valioliigassa.
Seuraavana vuorossa on kuva Metistä vuonna 2003. Kuvassa 12-vuotias ruskeahiuksinen tyttö hymyilee aurinkolasit silmillään ja valkoinen käsilaukku kourassa.
– Oon aina ollut aikamoinen tyylilyyli, nykyisin muotivaikuttajanakin toimiva Metti murjaisee kuvatekstissä.
"En ajatellut"
Kuvakollaasi on selvästi naurattanut Miklua, joka on päättänyt jakaa vaimonsa Tiktok-videon omalla Instagram-sivullaan. Hän myöntää kuvatekstissä virheensä.
– En oikeasti ajatellut tuota kommenttia loppuun asti tuolloin, Mikael pelastautuu päivityksessään vapaasti suomennettuna ja käyttää esimerkiksi aihetunnistetta "ikäero".
Myös seuraajia ikämoka on naurattanut.
– Haha! Hyvää työtä, tapasitte siis oikeaan aikaan, kommentoija toteaa vapaasti suomennettuna.
– Se johtuu siitä, että näytät ja tunnet olosi niin nuoreksi! toinen teorisoi.
Miklu ei kuitenkaan ole samaa mieltä.
– En enää, mutta kiitos!!! hän vastaa huvittuneena.
Avautuivat podcastissa
Metti ja Mikael ovat puhuneet ikäerostaan avoimesti aiemmin. Elämäänsä keskittyvässä Metti & Miklu -podcastissa he pohtivat yhdessä sitä, miten se näkyy heidän suhteessaan.
– Minulla on 10 vuotta sinua enemmän kokemusta tietyissä asioissa. Olen aina ollut tarkka asioista, Miklu sanoi mainiten esimerkiksi vakuutusasiat ja auton bensatankin täyttämisen.
Metin mielestä Miklu taas on lopulta häntä lapsellisempi.
– Välillä minun pitäisi ravistella sinua, että voisitko viisi minuuttia keskittyä tähän vakavaan aiheeseen, hän totesi.
Metti ja Mikael Forssell pohtivat podcastissa suhdettaan – Miklu huomaa ikäeron!