Huomasitko tyylimuutoksen? Robin luopui tunnetusta tavaramerkistään
Robinin tyylissä on tapahtunut merkittävä muutos.
Laulaja Robin Packalen, 25, viettää kevään Koreassa.
Poppari muutti kevääksi Etelä-Koreaan, on kertonut suunnitelmakseen muuttaa vasta kesäksi takaisin Suomeen.
Robin on kertonut olevansa reissussa ilman manageriaan tai minkäänlaista turvatiimiä. Robin kertoi kuitenkin taannoisessa haastattelussa kokevansa Korean hyvin turvalliseksi, ja löytäneensä paljon yhtäläisyyksiä suomalaisten ja korealaisten välillä.
– Minusta meillä on paljon yhteistä. Olemme rehellisiä ja kunnioittavia, Robin kuvaili pari viikkoa sitten.
Robinin tyyli on ihastuttanut jo vuosia, ja popparin päällä nähdyt vaatteet ovat muuttuneet teiniaikojen värikkyydestä simppelimpään värimaailmaan vuosien varrella.
Robin luottaa tyylissään pinnalla olevien trendien lisäksi ajattomuuteen. Myös rentous ja mukavuus vaikuttaisi olevan tärkeää tähden asuissa.
Koreassa matkaava Robin on jakanut reissustaan reilusti kuvamateriaalia, joissa esittelee samalla näyttävää tyyliään.
Yllättävä muutos
Eräs yksityiskohta Robinin tyylissä pistää kuitenkin silmään. Robin on koko uransa ajan edustanut eriparikengissä, jotka yllättäen loistavat poissaolollaan.
Tähden Instagram-tilillä edellinen julkaisu eriparikengissä on kahden kuukauden takaa Emma-gaalasta, jossa Robin edusti piikikkäät kengät jalassaan.
Arkityylissään Robin ei kuitenkaan enää vaikuttaisi käyttävän eriparikenkiä. Myös muutaman kuukausi sitten julkaistun Kuumilla hiilillä -kappaleen videolla Robinilla on molemmissa jaloissaan samanlaiset kengät.
Pitkä perinne
Vuoden 2013 elokuussa Robin paljasti Iltalehdelle mistä eriparikengät ovat saaneet alkunsa.
Robin kertoi olleensa kylässä ystävänsä luona ja molemmat pojat olivat ostaneet samanlaiset Adidaksen lenkkarit. Kengät olivat samaa kokoa, ja ainoa ero oli kenkien väri. Toiset lenkkarit olivat siniset, ja toiset taas punaiset.
– Jotenkin keksittiin, että vaihdetaan toiset. Ja se näytti ihan sairaan hienolta! Ajattelin, että tästähän vois tulla mun oma tyyli. Nykyään käytän kyllä omia kenkiä, ja vaihtelen niiden pareja keskenään, Robin kertoi lehdelle.
Robin on noudattanut kenkätyyliään orjallisesti jo vuosien ajan, ja se onkin muodostunut hänen tavaramerkikseen.
Arkena tähti tuskin pukeutuu päivittäin eriparikenkiin, mutta edustustehtävissä ne ovat olleet poikkeuksetta jalassa. Vuonna 2016 Robin saapui jopa Linnanjuhliin eriparikengissä.
Kuitenkin myös tammikuussa järjestetyssä Venla-gaalassa Robinilla oli poikkeuksellisesti jalassaan samanlaiset kengät.
Poppari ei ole avannut ajatuksiaan tyylimuutoksestaan, eikä ole tiedossa ovatko eriparikengät jäämässä kokonaan historiaan.