
Hulvaton meininki! Käärijän ja Loreenin naurusta ei ollut tulla loppua
Suomen euroviisuedustaja Käärijä eli Jere Pöyhönen, 29, tapasi Ruotsin edustajan Loreenin, 39, viikonloppuna Madridissa, Espanjassa.
Käärijä voittobileistään: ”Jouduin luovuttamaan ja lähdin pötköttelemään”
Käärijällä on pitänyt kiirettä. Esiintyjä on kiertänyt Suomen lavojen lisäksi maailmalla ennen ensi kuussa käytäviä Euroviisuja Liverpoolissa.
Käärijä on päivitellyt ahkerasti kuulumisiaan sosiaalisen median eri kanaviin, joista käy myös ilmi Käärijän ja Loreenin hulvaton kohtaaminen. Tiktok-videolla Loreen nauraa Käärijän meneville jutuille vedet silmissä. Videota on katsottu parissa päivässä yli 262 000 kertaa.
Käärijä hehkutti myös Instagramissa Loreenia, ja kutsui häntä muun muassa kuningattareksi ja kuninkaaksi.
– Minä olen vain poika Vantaalta, hän kirjoitti vapaasti suomennettuna kuvatekstiinsä.
Käärijä yllätti bilekansan Tampereella – kuva
Huikeana esiintyjänä tunnettu Käärijä on saanut suuren kannattajajoukon somevideoillaan, joissa hän laittaa itsensä likoon myös näyttelijänä ja koomikkona.
Vuoden 2012 euroviisuvoittaja ja Ruotsia jo toistamiseen edustava Loreen (kilpailukappale on Tattoo) kilpailee samassa 1. semifinaalissa (9.5.) Suomen kanssa. Käärijän kappale on mielipiteitä jakava mutta hehkutettu Cha Cha Cha.
Toinen semifinaali järjestetään 11. toukokuuta ja finaali 13. toukokuuta.