Hulvaton kotivideo! Tämän arkisen pulman kanssa Marja Hintikka ja Ile Uusivuori taistelevat

Marja ja Ile kokevat samoja vaikeuksia kuin muutkin vanhemmat.
Juontajapariskunta Marja Hintikka ja Ilkka "Ile" Uusivuori ovat pitäneet yhtä jo lähes 20 vuoden ajan.
Ile Uusivuori julkaisi sydämiä sulattavan videon: "Hän on aarre"
Pari avioutui vuonna 2011, ja heillä on vuosina 2013, 2015 ja 2017 syntyneet lapset.
Elokuussa koulutielle palanneiden tai sen aloittaneiden lasten vanhemmat joutuvat usein hankalan aktiviteetin eteen, eikä tuttu juontajapari säästy tältä. Marja ja Ile intoutuivat julkaisemaan aiheeseen liittyvän hulvattoman kotivideon.
- Tässä historian ensimmäinen Marjan ja Ilen himatraileri, lukee videon saatesanoissa.
Ile Uusivuori ja Marja Hintikka aikuisten rakkauslomalla - katso kuvat!

Pariskunta kyhäsi vitsikkään trailerityyppisen videon, joka käsittelee koululaisten kirjojen päällystämistä. Koulukirjat suositellaan päällystämään muovilla, jotta kannet kestäisivät hyvänä mahdollisimman pitkään.
- Oletko sinäkin…SUOMEN SURKEIN PÄÄLLYSTÄJÄ??? Ei hätää, mäkin olen. Mutta päällystinpä kuitenkin! Marja kirjoittaa julkaisussaan.
Videolla Marja tuskastelee hankalan urakan kanssa Ilen juontaessa tapahtumia.
- Uudessa ohjelmassa me päällystämme kirjoja. Marja Hintikka on Suomen surkein päällystäjä! Mitä tapahtuu, kun kolmen lapsen äiti kohtaa toisen luokan matematiikan kirjan? Ile puhuu dramaattisen musiikin säestämänä.
Siirappista! Näin romanttisesti Marja Hintikka onnitteli Ile Uusivuorta
Huumorivideo nauratti Marjan seuraajakuntaa, ja keräsi lyhyessä ajassa hurjan määrän kommentteja. Kirjojen päällystäminen näyttää jakavan mielipiteitä, ja osan mielestä kirjoja ei tule päällystää ollenkaan.
- Jo kauan olen ollut sitä mieltä, ettei kirjoja juuri kannattaisi päällystää. Ainakaan yksivuotisia. Lukukirjoissa, joiden pitää kestää useampi vuosi, tilanne voi olla toinen. Muovitettu kirja ei kelpaa paperinkeräykseen, ja näin ollen täysin ekologinen kanta tähän, eräs kommentoija toteaa.
Marja Hintikka suloisessa yhteiskuvassa miehensä kanssa: ’’Kannatelkaa toisianne’’