Huh, tekeekö pornoveteraani BB-Armi paluun seksimessujen lavalle?!

Sexhibition-messujen ihmisvilinästä löytyi myös aikuisviihdealalla jo pari vuosikymmentä työskennellyt Armi Mattila, joka kilpaili vuonna 2014 Big Brother -ohjelmassa.
Armi on ollut erotiikkamessujen vakiokasvo jo legendaarisen Lepakon ajoista lähtien. Pornoveteraani on nykyään aktiivisesti mukana messujen toiminnassa.
- Olen ollut kaikilla messuilla lukuun ottamatta Big Brother-vuotta. Kuulun melkein kalustoon. Täälläkin moni esiintyjä on saatu minun kontakteilla. Jos täällä mainitaan Armin nimi, niin kaikki tietää kyllä, kenestä puhutaan.
Messut ovat Armin mukaan muuttuneet aikojen saatoissa entistä avoimemmaksi.
Kävijöitä on nykyään laidasta laitaan eikä seksiin liittyviä asioita tarvitse enää salailla.
- Ihmiset ovat vapautuneet, osaavat pukeutua fetissihenkisesti ja tulevat paikalle näyttäytymään. Aikojen alussahan vieraista valtaosa oli miehiä. Nykyään näkee tyttöporukoita ja pariskunnat saapuvat paikalle yhdessä. Nyt uskalletaan rinta rottingilla kävellä tänne.
Onko mahdollista, että messut innostavat vielä Armin itsensä lavalle?
- Tulevaisuus on arvoitus. Eihän sitä tiedä. Niin kauan kuin päässä ei viiraa tai sitä ei ainakaan itse huomaa, kaikki on yllätyksellistä siinä suhteessa. Minuahan pyydettiin heti BB:n jälkeen lavalle pääesiintyjäksi, mutta en silloin lähtenyt. Jos teen shown, sen täytyy olla todella laadukas. Sen pitää olla niin tasokas, että olen itse siihen tyytyväinen. Sanotaan näin, että jos teen shown, niin siitä kyllä tullaan puhumaan.
TEKSTI JENNA JYLHÄ
KUVA ALESSANDRO RAMPAZZO