Huh! Tällainen on Sanna Marinin 20 000 euron vaatetyyli

Vain paras on kyllin hyvää Sanna Marinille tuoreissa Ellen kuvissa.
Somevaikuttaja ja ex-poliitikko Sanna Marin on asettunut viimeaikoina imagoltaan kansainvälisen, huippukalliin uutuusmuodin kannattajaksi ja henkilöitynyt vahvasti luksukseen viimeisen puolenvuoden aikana.
Marinin linja jatkuu tuoreessa Yhdysvaltain Ellen muotikuvauksessa, jossa lehden stailistit ovat luoneet Marinille mieluisan tyylin yhteensä yli 20 000 euron arvoisella vaate- ja asustekokonaisuudella.

Tamperelaistaustainen Marin viihtyy muun muassa Christian Louboutinin yli 800 euron kengissä, Michael Korsin 7400 euron takissa ja esimerkiksi Brunello Cuccinellin 1800 euron paidassa. Entinen vasemmistolaispoliitikko puki päälleen hauskaksi yksityiskohdaksi myös arvoista puhuessaan Cartierin yli 1700 euron sormuksen.
Sanna Marinin asuvalinta herätti milleniaalit – tunnistatko vaatekaapeista jo kadonneen asusteen?
Uuden Sanna Marinin elämä onkin ollut viimeisen puolen vuoden aikana melkoista pintaliitoa. Taannoin Victoria Beckhamin muotinäytöksessä Marin antoi oman panoksensa hinnakkaan uutuusmuodin markkinointiin sonnustautumalla ja somettamalla tuhansien eurojen vaatteiden ja asusteiden kanssa.
Eronsa virallistanut Sanna Marin jätti Floridan lämmön - paljasti samalla tulevat suunnitelmansa
Itsenäisyyspäivän Linnan juhlien jatkoilla Marin osasi myös viedä huomion, osallistumalla virallisten jatkojen sijaan omiin julkkisbileisiinsä suljettujen ovien takana Kämp-hotellin kalleimmassa Mannerheim-sviitissä. Kutsuvieraisiin lukeutui muun muassa "Bile-Ilmari" Ilmari Nurminen ja asuntomyyjä Andrei Koivumäki.

Marin on suosinut myös aktiivista lentomatkailua lomailun merkeissä hiljattain muun muassa Roomassa ja Floridassa.