
HS: Sara Forsberg muutti Yhdysvaltoihin ja tienasi jättisummia videoillaan – joutui silti lainaamaan rahaa äidiltään: Rahat hupenivat nopeasti!
Sara Forsberg nousi julkisuuteen vuonna 2014 hänen julkaistuaan Youtube-kanavallaan videon, jossa hän matki useita eri kieliä. Sen jälkeen hän vieraili Ellen DeGeneresin talk show’ssa ja muutti Yhdysvaltoihin.
Saralla alkoi mennä todella hyvin: hän työskenteli Star Wars -elokuvassa, alkoi tehdä musiikkia ja solmi levytyssopimuksen Capital Recordsin alla toimivan levymerkin kanssa. Sara kertoi Helsingin Sanomille, että aluksi kaikki tuntui ihanalta.
- Muutin Los Angelesiin ja aloin saada yhteistyövideoista kymmeniä tuhansia rahaa. Asuin Santa Monican rannassa kämpässä, jonka vuokra oli 3 600 dollaria kuussa. Ostin Bemarinkin. Pääsin työskentelemään tuottaja Rodney Jerkinsin kanssa, joka on tehnyt musiikkia Beyoncélle, Lady Gagalle, Whitney Houstonille ja Michael Jacksonille, Sara kertoi lehdelle.
Sara Forsberg osallistui suosittuun somehaasteeseen: esiintyy täysin tunnistamattomana – katso!
Vaikka kaikki vaikutti enemmän kuin lupaavalta, ei Saralle jäänyt rahaa juuri lainkaan. Myös hänen levytyssopimksensa kansainvälisen levy-yhtiön kanssa purkautui.
- Tein ihan liikaa töitä, mutta silti rahani hupenivat nopeasti. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa äiti ja isä lainasivat pieniä summia rahaa. Muutin halvempaan kämppään ja rakensin talouteni uudestaan.
Vastoinkäymiset eivät ole hidastaneet Saraa. Hän jätti Los Angelesin ja muutti takaisin Suomeen. Hänen levytyssopimuksensa
- Olen asunut nyt vuoden Helsingissä mutta tehnyt samalla töitä artistina ja biisinkirjoittajana Yhdysvalloissa, Saksassa, Etelä-Koreassa, Britanniassa ja Ruotsissa. Lisäksi teen tv- ja sometöitä sekä ääninäyttelen.
Lähde: Helsingin Sanomat