Hottis-tähti Sofia Immonen leikataan Thaimaassa – operaatio kestää kuukauden! ”Saan vihdoin vaginan!”

Helsinkiläinen parturi-kampaaja Sofia Immonen, 31, tunnettiin vielä kaksi vuotta sitten Hottikset-tosi-tv-sarjan Juhana. Julkisuus saattoi antaa potkua siihen, että hän rohkaistui ja päätti aloittaa henkisestikin rankan urakan ja muuntaa vartalonsa sellaiseksi kuin on persoonaltaan syntynyt.
Sofia alkoi vuosi sitten valmistautua isoon, sukupuolenkorjausleikkaukseen ja ryhtyi käyttämään sekä naishormonia, estrogeenia, että mieshormoni testosteronin muodostumisen estolääkitystä.
Myös leikkausta edeltävän psykologisen testin Sofia läpäisi helposti. Hän olisi saanut korjausleikkauksen Suomessa ilmaiseksi mutta päättikin lähteä teettämään operaation Thaimaahan, Bangkokiin.
– Olen ottanut tarkkaan eri vaihtoehdot huomioon. Olen myös selvittänyt, että minut leikkaava lääkäri on tämän alan huippuja.
Sukupuolenkorjauksessa Sofian peniksestä tehdään vagina. Esimerkiksi YouTubessa on erittäin asiallisesti tehtyjä videoita siitä, kuinka operaatio suoritetaan. Sofia sanoo, että häntä jännittää joulukuussa tehtävää leikkausta enemmän lähtö vieraaseen maahaan ja olla siellä yksin toipumassa kokonainen kuukausi.
TILAA SEISKA TÄSTÄ!