Hierojakönsikäs Jere Tiihonen pullistelee paita auki ulkomailla
Treenattu miekkonen löysi itsensä pastan luvatusta maasta.
Eläköityneen rap-artisti Cheekin eli Jare Tiihosen kaksoisveli Jere Tiihonen matkusti vastikään Venetsiaan, Italiaan. Urheiluhierojan matkusteluharrastus on vienyt miehen tänä kesänä myös Kroatiaan, kun könsikäs reissasi kauniiseen maahan tyttärensä Auroran kanssa kesän alussa.
Myös Trauma-ohjelman juontajana tunnettu Jere julkaisi Instagramissaan tunnelmakuvan lomamatkaltaan. Lihaskimppu kyykkäilee kuvassaan aurinkoisissa merimaisemissa.
- Venetsia. Ensisilmäyksellä tuntunut varsin mukavalle paikalle, miekkonen ilmoittaa.
Jare Tiihosen kaksoisveljeltä herkkä päivitys yhteisestä matkasta: "Olen kiitollinen"
’’Uppoavan kaupungin’’ kiintokohde on pääasiassa talojen alla kulkeva kanaaliverkosto, jota pitkin niin kansalaiset kuin turistitkin matkustelevat ympäriinsä. Jere kertoo julkaisussaan asustelevansa matkansa aikana viiden tähden ökyhotelli Lidossa, jonka keskimääräinen hinta hotelliyöltä lähentelee booking.com-sivuston mukaan huikeaa 500 euron hintaa.
- Väkeä on paljon, mutta se ei haittaa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja tunnelma on seesteinen, Jere raportoi.
- Oli myös erinomainen valinta ottaa hotelli Lidosta. Kun jalkoja käy väsyttämään niin omaan rauhaan pääsee kätevästi hotellin veneellä.
Jare ja Jere Tiihonen veljesten ökyreissulla - kuvat!
Muissa julkaisemissaan kuvissa Jere esittelee tatuointejaan ja treenattua kehoaan rantakuvassa ja naureskelee Venetsian kanaalin vierustalla.
Jeren seuraajat toivottavat hierojakönsikkäälle mukavaa matkaa, ja reagoivat miehen treenattuun kroppaan tuli-hymiöitä käyttäen.
- Upeet kuvat. Rentouttavaa lomaa, joku toivottaa.
- Tosi hienoja lomakuvia! Nauti reissusta! Toinen kirjoittaa.
Jare Tiihonen täytti vuosia - Jere-veljeltä koskettava onnitteluviesti