Henna Kalinainen muuttuneesta ulkonäöstään: En halua näyttäytyä julkisuudessa!

Big Brother -ja Maatilan prinsessa -ohjelmista tuttu Henna Kalinainen pitää tietoista etäisyyttä julkisuudesta.
- Olen pitänyt taukoa julkisuudesta, koska en ole nähnyt ylimääräiselle näkyvyydelle tarvetta. Turhaan lehdissä roikkuminen ei hyödytä ketään. En myöskään ole enää missin mitoissa eli ulkoisten avujen kautta en edes haluaisi näyttäytyä, Henna kertoi Seiskalle.
Henna kiistää kokevansa ulkonäköpaineita julkisuuden takia.
- Se on sellaista yleistä naisen tyytymättömyyttä omaan itseensä. Mutta vuodesta 2008 lähtien julkisuudessa olleena tiedän mitä ulkoisesti vaaditaan julkisuudessa olevalta.
Henna keskittyy nykyään julkisuudessa näkymisen sijaan töihin ja opiskeluun.
- Teen myyntityötä ja sen lisäksi minulla on pieni sivutyö. Siihen päälle vielä aikuislukio, joten siinä alkaa olla puuhaa. Jos totta puhutaan, niin haluan kouluttauttua, pysyä terveenä, saada hyvän ammatin ja mennä yliopistoon lukion jälkeen. Sen jälkeen voisin miettiä perheen perustamista.