Hengenlähtö lähellä! Oku Luukkainen oli tukehtua ruokaan - tämä asia pelasti hänet

Radiojuontaja ja DJ Oku Luukkainen, 37, julkaisi pysäyttävän kertomuksen kauhunhetkistään. Hän oli tukehtua ruokaan, ja varoittaa nyt muita.
Oku oli haukkaissut hampurilaista, kun yhtäkkiä tuiki tavallinen ruokailutilanne kehittyi hengenvaaralliseksi.
- Muistakaa pureskella kunnolla. Hampurilainen oli niin maukas, että söin hieman vauhdilla, hän kirjoittaa Instagram-tarinassaan.
Radiojuontaja tajusi syödessään, että jotain jumittui hänen kurkkuunsa. Tuke ei lähtenyt juomalla eikä nielemällä.
- Seuraavaksi huomaan, että happi ei kulje. Koitan oksentaa, sylkeä - ei onnistu.
Oku kertoo tunteneensa paineen kasvaneen päässään ja näön sumenevan. Hän sai tungettua sormet syvälle kurkkuun ja sen jälkeen hänelle tuli vapauttava olo. Syypää vaaratilanteeseen oli sipulinpala.
- Naama meni aika rajun näköiseksi, hän kertoo ja sanoo verisuonia katkeilleen silmästä ja kaulastakin.
Hän ei ollut aiemmin kokenut vastaavaa.
Oku Luukkainen teki ökytuloksen tuoreella firmallaan
Mikä huomionarvoisinta, Oku sanoo kaiken tämän tapahtuneen vessassa muiden katseilta piilossa.
- Koenkin velvollisuudeksi kertoa, että sillä on merkitystä että miten syöt. Syö rauhallisesti ja pureskele. Toinen iso asia on, että jos olet tukehtumassa niin älä mene vessaan tai muuten pois ihmisten luota. Mä tein sen virheen.
Oku sanoo, ettei halunnut olla häiriöksi muille.
- Olkaa häiriöksi. Tämä meinaisi kostautua mulle todella kovalla tavalla. Jos tämä tarina pelastaa jonkun, niin se oli sen arvoista, hän painottaa.
Päivityksen oheen ottamassa kuvassa näkee pelottavat vauriot, joita läheltä piti -tilanne on saanut Okun kasvoissa aikaan. Kuva on otettu tunteja tapahtuneen jälkeen.
- Tässä kohtaa olen jo tietoinen, että olen selvinnyt säikähdyksellä, hän kirjoitti päivityksessään.
Esimerkiksi Punaisen Ristin sivuilla on hyvät ohjeet siitä, miten tulee toimia, jos huomaa toisen ihmisen hengitysteihin jääneen vierasesineen.