Mainos
Mainos päättyy

Oopperalaulaja Mika Pohjosen, 47, omakotitalossa syttyi tänään keskiviikkoaamuna (24.3.) tulipalo. Pelastuslaitos sai noin aamuyhdeksältä hälytyksen rakennuspalosta Lahden Mukkulan Parsikadulle, jossa liekehti 1980-luvulla rakennettu omakotitalo.

Kyseinen, noin 150-neliöinen kivitalo on ex-tangokuningas Mikan koti.

Ainekset todelliseen katastrofiin: Tangokuningas Mika Pohjosen, 47, talossa tulipalo – palomestarilta kylmäävä tieto Seiskalle: ”Paikalla oli asukkaita”

Mika Pohjosen omakotitalo on parhaillaan lohduton näky. KUVA: EETU AMPUJA
Mika Pohjosen omakotitalo Lahdessa on parhaillaan lohduton näky. KUVA: EETU AMPUJA

Seiska ennätti paikan päälle puoliltapäivin, jolloin palon raivaustyöt olivat käynnissä. Liekit eivät enää lyöneet eikä talosta noussut savua, mutta muutoin näky oli lohduton: raivoisa palo oli polttanut Mikan omakotitalon kattoon ammottavan reiän.

Mukkulan kaupunginosan Parsikadulle oli parkkeerattu runsaasti paloautoja sekä poliisiauto, mutta itse oopperalaulajaa ei näkynyt mailla halmeilla. Seiskan onnistui kuitenkin tavoittaa ex-tangokuningas muutaman kilometrin päästä tämän työpaikalta.

Suomen kansallisoopperaan kiinnitetty tähtitenori on nimittäin myös autokauppias. Hän pyörittää kotikaupungissaan Lahdessa Mikan Matkailuauto -nimistä autoliikettä, joka on erikoistunut ympäristöystävällisiin menopeleihin.

– Heräsin puoli yhdeksän maissa aamulla. Palohälytin alkoi soida ja haistoin heti savun hajun, Mika kommentoi työpaikallaan Seiskalle.

Lahdessa Mukkulan Parsikadulla oli puolitapäivin raivaustyöt käynnissä. KUVA: EETU AMPUJA
Lahdessa Mukkulan Parsikadulla oli puolitapäivin raivaustyöt käynnissä. KUVA: EETU AMPUJA

– Mietin aluksi, että tuleeko se haju ulkoa – että mahtaako naapuri poltella roskia, vai mistä se savu oikein tulee. Sitten huomasin, että katon molemmista päistä alkoi tulla savua.

Toisin siis kuin joissain yhteyksissä on uutisoitu, talo ei suinkaan ollut tyhjä tulipalon syttymishetkellä. Mikan mukaan omakotitalossa olivat tuolloin hänen lisäkseen kolme lasta sekä kaksi remonttimiestä, koska kodissa tehtiin sisäremonttia.

– Me kaikki olimme siellä paikan päällä. Olimme kaikki kämpässä sisällä. Olen tässä miettinyt, että olisihan se (tulipalo) voinut sattua aamuyöstäkin... Mika nieleskelee.

Mainos
Mainos päättyy

Eli savumyrkytyksen mahdollisuuskin olisi ollut mahdollinen?

Mika Pohjosen pyörittämä autoliike Lahdessa tuo Suomeen ympäristöystävällisiä biokaasuautoja.
Mikan autoliike Lahdessa tuo Suomeen ympäristöystävällisiä biokaasuautoja. KUVA: EETU AMPUJA

– Juu, juu, ihan kaikkihan olisi ollut mahdollista, hän huokaa.

Kun unenpöpperöinen ex-tangokuningas tajusi tilanteen vakavuuden, hän toimi oitis.

– Jengi äkkiä pois kämpästä ja palokunta paikalle. Ei siinä mitään muuta voinut tehdä.

Mikan omakotitalon katto menee varmuudella uusiksi, mutta ärhäkkä palo aiheutti vahinkoa myös kodin asuintiloihin. Mutta miten pahasti ja miten laajalti, sitä ei tiedä vielä kukaan. Varmaa on vain se, että nyt Mikan perheineen pitää löytää väliaikaismajoitus.

– Kukaan ei vielä tiedä, mikä on tilanne. Siellä nyt sammutetaan ja puretaan kattoa.

Mainos
Mainos päättyy
Mika Pohjosen omakotitalo on parhaillaan lohduton näky. KUVA: EETU AMPUJA

– Meidän pitää nyt majoittua jonnekin… En tiedä mitä tulee tapahtumaan, Mika huokaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan