Helsinkiläinen Johannes Holopainen hämmästyi Lahdessa – koki melkoisen ahaa-elämyksen: ”Ei sitä edes tajua”

Helsinkiläisnäyttelijä Johannes Holopainen astuu Mika Myllylän monoihin Nelosen ja Ruutu-palvelun tulevassa draamasarjassa Lahti 2001. Tositapahtumiin perustuva fiktiivinen sarja kertoo koko kansakuntaa järisyttäneestä dopingskandaalista.
Tältä Lahti 2001 -sarjan kuvauksissa näyttää:
Kuten Seiska on jo aiemmin raportoinut, sarjan näyttelijät ovat treenanneet itsensä timanttiseen kondikseen. Äärimmilleen viritettyjä huippuhiihtäjiä esittävät näyttelijät muistuttavat myös ulkoisesti esikuviaan.
Fysiikkaa on hiottu syksystä saakka kuntosalilla, mutta ennen kaikkea hiihtoladulla. Huippuluokan valmennusta saaneet näyttelijät ovat selättäneet kouluaikojen hiihtokammonsa ja suorastaan rakastuneet latuliikuntaan.
– En ole kyllä koskaan viettänyt talviani näin, ainakaan tässä mittakaavassa. Olen saanut hiihtää sydämeni kyllyydestä. Hiihdosta on muodostunut itselleni rakas harrastus ja aion kyllä jatkaa hiihtämistä, Johannes, 35, sanoo Seiskalle Lahdessa.
Johannes Holopaisen tyylinäyte - tältä Mika Myllylä kuulosti:
Monien muiden näyttelijöiden tavoin myös Johannes puhuu lapsuutensa hiihtotraumoista. Se on voimakas sana, joka juontaa juurensa kouluaikojen liikuntatunneille. Tuolloin hiihtäminen oli kuulemma lähinnä tervanjuontia.
– Silloin ei hiihto maistunut. Luulen, että se hiihtotraumat johtuivat siitä, etteivät välineet olleet kunnossa. Kouluhiihto tuntui oudolta vankilalta; laitettiin ladulle ja sitten piti väkisin kärvistellä tietty kilometrimäärä, vaikkei edes päässyt eteenpäin.
– Mutta kun naapurin setä laittoi sukset kuntoon, hiihto alkoikin maistua. Siitä lähtien olen saanut rakentaa suhdettani lajiin. Kävin yläasteaikoina jonkin verran hiihtelemässä ja viime vuosina minulla on ollut omasta takaa perinteisen sukset.

Ja nyt ollaan siis siinä pisteessä, että hiihdosta on tullut Johannekselle intohimo. Tosin toisinaan nautinto vaihtuu pelonsekaisiin tuntemuksiin, sillä Lahden MM-tason latuverkosto on aivan toista maata Helsingin Paloheinän vastaaviin verrattuna.
– Olen itse Paloheinästä kotoisin ja täytyy todeta, että kyllä nämä Lahden ladut ovat aivan toista luokkaa. Ne ovat tosi hyvässä kunnossa mutta myös profiileiltaan täysin erilaisia. Mäet ovat tosi jyrkkiä ja paikoin aika rajujakin, Johannes tunnustaa.
– Ei sitä edes tajua, kun katselee Salpausselän hiihtokisoja telkkarista. Kun itse hiihtää, niin yllätyksenä tulee ensinnäkin se, miten jyrkkiä ja pitkiä nousut ovat, mutta myös se, miten jyrkkiä ja pitkiä laskutkin ovat.

Johannes naureskeleekin, kuinka Lahden laduilla muutaman suuremman mäen huipulla on meinannut mennä luu kurkkuun.
– Lapsena sitä inhosi ylämäkiä ja nautti laskuista. Täällä se on kääntynyt niin päin, että jyrkemmätkin ylämäet ovat ihan jees – sen kuin vain puristaa menemään. Mutta jos on vieras ja jyrkkä alamäki, niin… Siinä on kyllä pakko jarrutella.
Herra Holopainen paljastaa pysäytelleensä toisinaan lahtelaisia kanssahiihtäjiä ja kyselleensä näiltä tulevista mäistä.



– Olen todennut, että on kiva vähän kysellä etukäteen, mitä sieltä on oikein luvassa. Kyllä niissä on syytä olla tarkkana, mutta kaikkinensa hiihdot täällä ovat menneet hyvin. Se on kyllä kiva tapa liikkua ja samalla näkee hienoja maisemia.
Take Two Studiosin tuottama Lahti 2001 -sarja on toteutettu yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa. Ilkka Hynnisen ja Riku Suokkaan ideoima ja käsikirjoittama sarja nähdään Ruudussa loppuvuonna 2023.