Nightwishin Tuomas Holopainen ei muuta koskaan Kiteeltä - monimiljonääri lataa rehellisen mielipiteensä Helsingistä: "Juu, ei kiitos, ei missään nimessä!"

Tuomas Holopainen
Mainos
Mainos päättyy

Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Nightwish perustettiin Pohjois-Karjalan Kiteellä vuonna 1996. Yli kahdeksan miljoonaa albumia myyneellä metallijätillä on millä mällätä, mutta sen jäsenet viihtyvät yhä kotikulmillaan.

– Minulla ei ole ollut koskaan pienintäkään mielenkiintoa lähteä Kiteeltä minnekään. Koko 44-vuotisen elämäni olen siellä asunut, ja siellä on kaikki mitä tarvitsen: lähisukulaiset, palvelut ja luonto, Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen sanoo Seiskalle

– Työni puolesta olen päässyt näkemään maailmaa aika paljon. Se on vain vahvistanut sitä fiilistä, miten hyvä Kiteellä on olla.

Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen ja rumpali Kai Hahto hehkuttivat kotipaikkakuntaansa taannoisessa Emma-gaalassa.
Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen ja rumpali Kai Hahto hehkuttivat kotipaikkakuntaansa taannoisessa Emma-gaalassa.

Tuomas Holopainen halusi haudata Nightwishin – kertoo nyt avoimesti Seiskalle: ”Lopulta sain bändiltä ratkaisevan tuen”

Mainos
Mainos päättyy

Monet rokkarit viihtyvät miljoonakaupunkien sykkeessä. Eräskin Pelkosenniemen sankari päätyi aikoinaan Hollywoodin humuun, mutta Nightwishiä ei saisi muuttamaan kirveelläkään edes Suomen pääkaupunkiin.

– Juu, ei kiitos. Ei missään nimessä. Helsinki on liian iso. Kitee on just sopiva miun mentaliteetille, Tuomas alleviivaa.

Pohjoiskarjalainen rajakaupunki Kitee on pesäpallon moninkertainen kultavoittaja Kiteen Pallo -joukkueellaan.
Pohjoiskarjalainen rajakaupunki Kitee on pesäpallon moninkertainen kultavoittaja Kiteen Pallo -joukkueellaan.

– Justiinsa näin! Rundilla nähdään isoja paikkoja ja koko ajan on hirveä häslinki päällä. Kotona haluaa vain olla rauhassa, rumpali Kai Hahto huomauttaa.

Harvinaiset yhteiskuvat: Tuomas Holopainen ja kaunis laulajavaimo Johanna Kurkela käänsivät päitä Kirjamessuilla - Tuomas pääsi poseeraamaan myös suuren idolinsa kanssa!

Vuonna 1631 perustetulla Kiteellä asustaa noin 10 000 ihmistä. Tunnelmallisesta, komean kivikirkon hallitsemasta keskustaajamasta löytyy muusikoille kaikki tarpeellinen.

– Kiteellä on tällä hetkellä tasan yksi baari. Kaupunki on tunnettu pesäpallosta, pontikasta ja Nightwishistä. Ne ovat ne kolme suurta valttia, Tuomas naurahtaa.

Mainos
Mainos päättyy

Kapulasankari-Kai arvostaa ympäröivän luonnon rauhaa.

– Kun lähden koirien kanssa lenkille, kotoa kävelee viidessä minuutissa metsään – eikä kukaan tule kaupassa repimään nimmareita.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan