Helmi Loukasmäeltä rakkauspäivitys!

Helmi on päässyt rentoutumaan läheistensä kanssa.
Laulaja Dannyn, 81, seurassa tunnetuksi tullut Helmi Loukasmäki, 23, päivittelee mielellään kuulumisiaan sosiaaliseen mediaan. Hän kertoo tuoreessa Instagram-päivityksessään sunnuntaina (28.4.) viettäneensä viikonlopun kotiseudullaan.
Etelä-Pohjanmaan Ilmajoelta kotoisin oleva Helmi jakoi tarinoihinsa tunnelmallisen kuvan kodasta, joka savupiipusta päätellen voisi toimia grillikotana tai vaikka saunana. Pilvisestä taivaasta huolimatta kuvassa on jo kevään tuntua.
- Ihana viikonloppu läheisten kanssa, Helmi on kirjoittanut tarinansa yhteyteen sydämen kera.
Sijainniksi hän on merkinnyt Ilmajoen.
Viikonlopun aikana laulajanakin kunnostautunut Helmi pääsi myös kapuamaan lavalle Dannyn kanssa. Laulajalegenda esiintyi lauantaina 27. huhtikuuta Härmän Kylpylässä, jossa pyöri samaan aikaan myös tanssileiri.
- Oli kiva päästä myös esiintymään pitkästä aikaa Pohjanmaalla, Helmi hehkuttaa, ja kiittelee Härmään saapuneita.
Nostalgiaa viikonloppuun
Helmin viimeisessä viikonlopun kuulumisia paljastavassa tarinassa näkyy kokoelma vanhoja Danny-muistoja; Seinälle on aseteltu levyjen ja lehtien kansia. Esimerkiksi Seura-lehden kansikuva on lähtöisin eittämättä markka-ajoilta.
Seinää koristaa myös kuva Dannyn ja Armi Aavikon sinkkulevyn kannesta. Silloin vasta kaiken saan ja Vain sinua varten julkaistiin vuonna 1978.
Danny julkaisi samaisen kuvan muiden tunnelmien lomassa omalle Instagram-tililleen. Julkaisussa oli myös toinen nostalginen keikkamainos sekä kaksi otosta Härmässä vedetyltä keikalta.
- Härmässä ei annettu tuumaakaan periksi. Härmän häjyt kohtasivat ja hauskaa oli! Danny hehkuttaa ilmeisen hyvin sujunutta keikkaansa.
