Helena Koivun ja Nattie Dillonin häälook lähes identtinen – katso kuvat!

Mikko Koivu on taluttanut alttarille kaksi morsianta, joiden häätyyli on ollut lähes identtinen.
Seiska on jo aiemmin uutisoinut Mikko Koivun ja hänen Natalie ”Nattie” Dillonin jenkkihäistä.
Häistä julkaistujen kuvien perusteella Nattie oli pukeutunut kapeaan, niin sanottuun merenneito-malliseen hääpukuun, jossa oli käytetty pitsiä, niin ylä- kuin alaosassa.
Nattien pitkät hiukset oli avoinna ja hänen otsatukkansa oli kammattu tasapääjakaukselle.
Nattien hääeleganssin kruunasi pitkä, maahan saakka ulottuva huntu, joka oli kiinnitetty takaraivolle, avonaisiin hiuksiin.
Kuin kaksi marjaa
Seiskan toimitukseen tuli lukijalta hauska huomio, sillä Helenan Instagram-sivuilta löytynyt hääkuva paljastaa lähes identtisen häätyylin.
Mikko ja Helena Koivu menivät naimisiin vuonna 2014. Tuolloin Helena on julkaissut myös muutamia kuvia hääjuhlista.
Niistä paljastuu, että Nattien tuore häätyyli muistuttaa erehdyttävän paljon Helenan hääeleganssia.
Heillä molemmilla on samankaltainen, pitsinen merenneitohääpuku. Tuolloin Helenalla oli tummat hiukset, jotka olivat avoinna, aivan kuten Nattiellakin oli.
Myös otsatukat on aseteltu lähes identtisesti, sillä heillä molemmilla on tasapääjakaus, jolloin otsatukka on rajattu pois kasvoilta.
Sekä Helena että Nattie suosivat pitkää, maahan saakka ulottuvaa huntua, joka oli kiinnitetty takaraivolle.
– Täytyy myöntää, että Mikko on harvinaisen onnekas mies, sillä hän on saanut taluttaa kaksi lähes samanlaista morsianta alttarille, Seiskalle ihastellaan.