Helena Ahti-Hallberg raivostui julkkiksia riivaavasta ilmiöstä: "Ihan järkyttävää!"

Helena Ahti-Hallberg raivostui julkkiksia riivaavasta ilmiöstä: 'Ihan järkyttävää!'

Valeuutiset ja -mainokset ovat ikävä ilmiö, johon puuttuminen on osoittautunut vaikeaksi.

Mainos
Mainos päättyy

Tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg on joutunut kiusalliseen ja turhauttavaan tilanteeseen, kun hänenkin kuviaan käytetään nettihuijauksien valemarkkinoinnissa, Seiska tapasi Helenan hänen yrityksensä Elevent Group Oy:n ohjelmiston julkistustilaisuudessa keskiviikkona (21.8.).

Vain päivää aiemmin Helena kertoi Instagramissa, ettei valeuutisia vastaan toimi edes ilmiannot.

Helena kertoo saaneensa someseuraajiltaan kuvia uutisista, jotka ollaan tehty valheellisesti iltapäivälehtien nimissä. Uutinen käsittelee otsikon mukaan dramaattisia aiheita, jotka Helenaa ovat väitetysti kohdanneet; milloin hän on rikastunut, milloin taas kuollut.

Mainos
Mainos päättyy

Meta hyväksyy huijaukset

Uutista klikkaamalla päätyy kuitenkin oletettavasti johonkin aivan muualle kuin iltapäivälehtien sivuille. Facebookin takana toimiva Meta ei ole puuttunut asiaan.

– Ilmiantoja on tehty vaikka kuinka paljon, mutta Meta on sitä mieltä, ettei niissä mainoksissa ole mitään vikaa, joten niitä ei poisteta, Helena tilittää.

Sen lisäksi, että valemainokset ja -uutiset ovat pelottavia ja harhaanjohtavia, Helena kertoo suivaantuneena niiden olevan myös laittomia. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen, mutta ei toistaiseksi ole kuullut sen enempää.

Helenalla riittää kiirettä somepulmien ulkopuolellakin. Tulossa on suuri määrä esityksiä, joita tähdittää myös hänen poikansa Emil.
Helenalla riittää kiirettä somepulmien ulkopuolellakin. Tulossa on suuri määrä esityksiä, joita tähdittää myös hänen poikansa Emil.

Kuolinuutinen ylitti rajan

Helena kertoo, että Facebookissa pyörii kaikkiaan seitsemän mainosta, joissa käytetään hänen kuvaansa ja nimeään, ja jotka on naamioitu iltapäivälehtien uutisiksi. Meta katsoo, että mainoksissa ei ole mitään laitonta.

Mainos
Mainos päättyy

– En olisi varmaan reagoinut mitenkään, ellei olisi tullut sitä, että "Helena on traagisesti kuollut". Se oli liikaa. Jos äitini näkisi tuollaisen somessa, kyllähän hän järkyttyisi, Helena toteaa.

Myös nopeasta rikastumisesta kertovat valeuutiset turhauttavat. Niiden mukaan Helena olisi rikastunut sijoittamalla. Hän kertoo, että yhteydenottoja tulee etenkin nuorilta, jotka huolestuvat vanhempiensa riskistä hatkahtaa huijaukseen.

– En tehnyt rikosilmoitusta edes suojellakseni itseäni, vaan niitä ihmisiä, jotka lukevat näitä juttuja ja ihan tosissaan uskovat ja lähtevät sijoittamaan rahojaan johonkin huuhaa-juttuun. Onhan se nyt ihan järkyttävää! Helena tilittää.

Piinaavan valeuutistaakan ulkopuolella Helenan elämä hymyilee. Taloprojekti Espanjassa etenee, ja kotimaassa riittää suuri määrä mielekkäitä ja innostavia työkiireitä.
Piinaavan valeuutistaakan ulkopuolella Helenan elämä hymyilee. Taloprojekti Espanjassa etenee, ja kotimaassa riittää suuri määrä mielekkäitä ja innostavia työkiireitä.

Monille tuttu ongelma

Samanlaiset valeuutiset ovat osuneet myös esimerkiksi Anna Puun, Pippa Laukan ja Jaana Pelkosen kohdalle. Anssi Kelan nimissä on valeprofiileja, joiden avulla hänen faneiltaan on huijattu valtavia summia rahaa.

Mainos
Mainos päättyy

– Niissä on sama sisältö useasta eri julkisuuden henkilöstä. Tuo kuolema on kuitenkin jotakin, mitä en ole aikaisemmin nähnyt. Se on vain liikaa, Helena summaa.

Myös se, mitä valemainoksilla yritetään saavuttaa, on hämärän peitossa. Etenkin uutisointi kuolemasta hämmentää.

– Mitä yritetään tavoittaa sillä, että olen rikastunut? Olisihan se kauhean kiva, mutta ei valitettavasti pidä paikkaansa. Se on ihan selvä rahahuijaus, johon ihmiset ovat langenneet, Helena pohtii.

Huijauksen ikävyyden lisäksi niistä koituu Helenalle myös suuret määrät työtä, kun häneen otetaan yhteyttä asian tiimoilta. Hän pyrkii vastaamaan kaikkiin saamiinsa viesteihin, ja viestittelyyn kuluu paljon aikaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan