Heikki Paasosen perheen raha-asiat julki – kuka maksaa ja mitä?

Heikki Paasosen puoliso Marita Paasonen iloitsee myös omista tuloistaan.
Juontaja Heikki Paasosen puoliso Marita Paasonen kertoo avoimesti perheen taloudesta ja koiransa voinnista.
Marita Paasonen on joutunut käyttämään Bumba-koiraansa eläinlääkärissä. Eläinten omistajat tietävät, ettei eläinlääkärimaksut ole ilmaisia.
– Taas istutaan Viikin eläinsairaalan pihassa. Nyt on kaks kontrollia viikossa eli vaan alle 300 euroa/viikko, Marita kertoo somekanavallaan ja lisää:
–Tän vuoden Bumba-budjetti lähemmäs 10 000 euroa.
Marita omisti koiransa jo ennen yhteiseloa Heikin kanssa, ja maksaa eläimen kulut yhdessä entisen kumppaninsa kanssa. Koiran hoidot Marita kertoo jakavansa puoliksi Heikin kanssa.
Sittemmin Maritalle ja Heikille on siunaantunut yhteinen lapsi ja toinen on tuloillaan. Marita ei kuitenkaan ole riippuvainen Heikin tuloista.
– Eli jos joku vielä ajattelee vanhanaikaisesti, että mies elättää, niin kyllä tässä painetaan vakkariduunia, someduunia plus koulua ja kasvatetaan vauvaa mahassa, Marita selventää.
Vaikka ruokamenot jaetaan, on pariskunnalla myös omia menoeriä rahan suhteen.
– Meillä taloudessa on omat lainamenot, yhteiset ruokarahat ja yhteiset menot menee lähes puoliksi ja nyt mun omat menot on vielä tooodella isot tän takia, Marita viittaa eläinlääkärikuluihin ja lisää:
– Onneksi on siis sometyöt ja mahdollisuus olla yrittäjä, niin omia tuloja pystyy kasvattamaan tällaisissa tilanteissa.
Koira tärkeä myös Heikille
Bumba-koirasta on tullut läheinen myös Heikille. Juontaja on ollut myös huolissaan eläimen voinnista.
– Meinattiin menettää meidän karvapossu muutama viikko sitten. Reppana asusteli eläinsairaalan teholla kokonaisen viikon, ja siellä sai käydä vaan tunnin verran kerran päivässä moikkaamassa. Ei oo mitään surkeempaa kuin sairas koira yksin kopissa.
– Kävin jo Bumban hyvästelemässä, kun hoito ei meinannut tepsiä, mutta viimeisenä päivänä ennen eutanasiapäätöstä tulehdusarvot yhtäkkiä tippuivat ja pikkuhiljaa Bumba tervehtyi. Tänään tuli kontrollissa about terveen paperit, mutta 9-v herran kanssa otetaan nyt iisisti ja nautitaan jokaisesta hyvästä päivästä, Heikki kirjoitti somekanavallaan perjantaina.
Heikin ja Maritan esikoistytär syntyi kesällä 2021. Toisen lapsen on laskettu aika on lokakuussa 2024.