fbq
Heikki Kovalainen

Heikki Kovalainen palasi Suomeen Catherine-vaimonsa kanssa: ”Ulkomaat eivät ole tuntuneet kodilta”

Entinen F1-kuski Heikki Kovalainen, 41, ilmoitti marraskuun alussa, että hän ja Catherine-vaimo muuttavat Suomeen. Päätökseen vaikuttivat työasiat, sillä Heikki alkaa ajaa rallia SM-sarjassa, mutta jatkaa myös formulalähetysten asiantuntijana.

Aviopari on kuitenkin suunnitellut Suomeen muuttamista jo pitkään.

Suomeen palannut Heikki Kovalainen: Haaveilen perheenlisäyksestä

Heikki toivoo, että pariskunta voisi viimein asettua aloilleen ja viettää enemmän aikaa kotona. He ovat asuneet vuosikausia vaimon kotimaassa Englannissa, sitten Sveitsissä sekä viimeisimpänä Arabiemiraateissa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Ulkomaat eivät ole tuntuneet varsinaisesti kodilta. Uskon ja toivon, että Suomesta löytyy enemmän kotifiilis, Heikki pohtii.

– Eihän sitä ikinä tiedä, mihin maailma meidät vie. Nyt kuitenkin tuntuu, että Suomi on meille hyvä paikka.

Heikki ja Catherine viettävät joulun Suomessa. – Olen vähän huono jouluihminen, vaimo on sitä enemmän. Hän koristelee kuusta ynnä muuta. Käymme jouluna vanhempieni luona ja vietämme vaimon kanssa aikaa mökillä.
Heikki ja Catherine viettävät joulun Suomessa. – Olen vähän huono jouluihminen, vaimo on sitä enemmän. Hän koristelee kuusta ynnä muuta. Käymme jouluna vanhempieni luona ja vietämme vaimon kanssa aikaa mökillä.

Tällaisessa lomaparatiisissa Heikki Kovalainen viihtyy – kuva!

Kovaksi golfihmiseksi tunnustautuva Heikki pohtii, että kylmyyden ja pimeyden alkaessa ahdistaa voi aina suunnata etelään nauttimaan auringosta ja golfista.

– Näillä näkymin ei ole fiilistä, että meille tulisi ikävä aurinkoon. Suomessa on niin paljon muita hyviä puolia, että se tuntuu tällä hetkellä oikealta paikalta.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy