Harvinainen yhteiskuva! Marko Bjurström ja Peter-rakas suloisina Lontoossa

Koreografi Marco Bjurström, 56, julkaisi keskiviikkoiltana harvinaisen yhteiskuvan puolisonsa Peter Pihlströmin kanssa.
Marco ja Peter ovat matkustaneet somepäivityksen mukaan Lontooseen. Siellä pariskunta on rientänyt katsomaan kabaree-esitystä.
- Ja yllättäen olemmekin Lontoossa. Viime hetken liput kabereehen, Marco kirjoittaa englanniksi sydän-emojin saattelemana.
Kuvan aihetunnisteiksi hän on merkannut muun muassa sanat punatukkainen mies ja rakastan elämääni.
Marcon punapäinen puoliso Peter hymyilee rakkaansa vierellä leveästi.
Molemmat ovat sonnustautuneet samanhenkisiin mustiin takkeihin. Marco nojautuu kuvassa Peterin olkapäätä vasten.
Pariskunta ei ole koskaan pitänyt meteliä jo vuosikymmeniä jatkuneesta suhteestaan, joten yhteiskuvaa voi todella kutsua harvinaiseksi.
Matkan kunniaksi myös Peter on julkaissut onnea huokuvan yhteiskuvan omalla somekanavallaan.
Mustavalkoisessa otoksessa pari poseeraa kameralle iloiset ilmeet kasvoillaan.
Marco ja Peter näyttäytyivät ensimmäisen kerran yhdessä Linnan juhlissa 2011.
Viisi vuotta myöhemmin Marco paljasti pitäneensä yhtä Peterin kanssa jo yli 20 vuotta. He eivät ole kuitenkaan naimisissa.
Vuosi sitten Marco puhui jälleen suhteestaan Peteriin. Yhteistä taivalta oli kuljettu tuolloin jo 30 vuotta. Marco kertoi Anna-lehdelle myös olemattomista vauvahaaveistaan.
- Minulla ei ole ollut vauvakuumetta eikä minkään sortin kello ole tikittänyt. Miksi kaikkien pitäisi saada lapsia? En ymmärrä, miksi juuri minun geenini olisivat niin merkityksellisiä. Mieluummin haluan jättää itsestäni muunlaisia jälkiä, Marco ilmoitti tuolloin.