Harvinainen haastattelu! Seiska löysi karhumies Sulo Karjalaisen Kuusamosta: ”Pusuttelin Juuso-karhun talviunille”

Kuusamon Suurpetokeskus on ollut jo yli vuoden suljettuna. Seiskan vieraillessa vetonaulalla korvessa koitti kuitenkin yllätyskäänne.
Kuusamon Suurpetokeskuksen ympärillä on riittänyt runsaasti kysymysmerkkejä. Sen toiminnan jatkuminen on ollut vaakalaudalla. Koillismaan perämetsien vetonaula on vellonut erinäisissä kohuissa ja sen toiminnan jatkuminen on ollut vaakalaudalla.
Seiska vieraili Kuusamon suljetulla Suurpetokeskuksella:
Keväällä 2022 Tara-karhu hyökkäsi Suurpetokeskuksen perustajan ja valtakunnan virallisen ”karhumiehen” Sulo Karjalaisen kimppuun. Sen jälkeen viranomaiset kiinnostuivat entistä tarkemmin keskuksen toiminnasta.
Jo saman vuoden syyskuussa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi tylyn tuomion: se peruutti Suurpetokeskuksen eläintarhaluvan. Lupien menettämisen myötä suositun turistinähtävyyden ovet lyötiin säppiin.
Sen eläimetkin olivat lopetusuhan alla, kun avi näki eläintenhoidon olleen retuperällä. Suurpetokeskus kuitenkin valitti avin päätöksestä ja sai hallinto-oikeudelta päätökselle väliaikaisen täytäntöönpanokiellon.

Seiska pyyhälsi paikalle
Seiska teki viime perjantaina journalistisen täsmäiskun Suurpetokeskukselle. Näky perillä oli karu: paksujen nietosten ympäröimän Suurpetokeskuksen sisäänkäyntiä vartioi massiivinen portti. Sisään ei ollut kenelläkään mitään asiaa.
1990-luvulta asti toimineella vetonaulalla oli hiljaista kuin Koillismaan korvessa kuuluukin. Vain kova tuuli ujelsi ja lunta pyrytti armotta metsän siimeksessä. Kesken Seiskan vierailun koitti kuitenkin todellinen yllätyskäänne:
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pudotti uutispommin ja kertoi kumoavansa avin tekemän eläintarhaluvan peruuttamispäätöksen. Sen myötä Suurpetokeskuksen eläintarhalupa on nyt voimassa ja ovien pitäisi avautua jälleen ensi kesänä.
Taiteestaan tunnetun Juuso-karhun kesä alkoi rakkauden merkeissä – ”Eroottinen vaihe menossa”

”Kiusantekoa”
Seiska onnistui löytämään myös Sulo Karjalaisen, joka antoi harvinaisen haastattelun vain päivää ennen hallinto-oikeuden helpottavaa päätöstä. Sulon siipi oli torstai-iltana pahasti maassa. Huoli Suurpetokeskuksen tulevaisuudesta oli kova.
– Kyseessä on elämäntyöni. 30 vuotta on ollut vaarassa valua hukkaan. Minusta tässä on ollut kyse kiusanteosta. Kehittelivät perättömiä juttuja, syöttivät virheellistä tietoa ja saivat tämmöisen hässäkän aikaan, Sulo jyrisee Seiskalle.
– Olen totta vie pitänyt eläimistä huolta, parempaa kuin itsestäni. Ne ovat kaikki kuin perheenjäseniäni. Juuso-karhu on ollut nyt kolmisen viikkoa talviunilla. Sitä ennen kävin joka aamu suukottelemassa Juuson kanssa.
Taiteilijakarhu Juuson ura tyssäsi – paiskoi maalausvälineensä pitkin mäkeä!

”Iltapuolella ollaan”
Sulo Karjalainen on tehnyt pitkän päivätyön erityisesti karhujen parissa. Hän perusti Suurpetokeskuksen 1990-luvun alkupuolella hoitaakseen orpoja karhunpoikasia, mutta on viime aikoina jäänyt toiminnasta hieman taka-alalle.
– 80 ikävuotta on jo ylitetty. Iltapuolella tässä ollaan. Katselen minä edelleen eläinten perään, mutta poikani hoitavat enemmän päivittäistä toimintaa. He ovat kolmissakymmenissä ja käyvät hoitamassa ja ruokkimassa elukoita, Sulo selostaa.
– Minä sitten välillä käyn kurkkaamassa kokonaistilannetta. Toisinaan viivyn siellä pidempään eläinten seurana ja joskus saatan viedä hedelmiä mukanani. Mutta pojat ovat raskaimman ruokintatyön tehneet.
