
Hannu Pikkarainen lataa täyslaidallisen kohuvuodestaan: ”Mielipuolisen rajua aikaa”
Keväällä raiskauskäräjillä ryvettynyt ex-jääkiekkoilija Hannu Pikkarainen täyttää 39 vuotta, ja antoi juhlan kunniaksi kuulua kunnon tilityksen kohutusta vuodestaan.
Hän julkaisi Instagramissa mustavalkoisen otoksen, jossa tarttuu takkinsa kauluksiin tuiman näköisenä.
- Huh mikä vuosi! hän parahtaa aluksi puhkivan emojin kera.
- Aikamoista taistelua ja jopa mielipuolisen rajua aikaa. En perkaa asioita läpi, sillä asiaa pelkästään tästä vuodesta olis jo kirjan verran ja varmasti niitä joskus käyn läpi muualla kun tässä postauksessa.
Hannu on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdeksi vuodeksi, mutta tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä Hannulla on ollut mahdollisuus valittaa päätöksestä hovioikeuteen.
Hän kertoo löytäneensä tapoja selvitä ja mennä eteenpäin, sekä keinoja pitääkseen päänsä kasassa.
- Yks asia mitä en oo tehnyt koko vuotena, niin en oo ollut missään reissussa. On tuntunut, että on vaan joutunut pitämään elämää kasassa niillä arjen rutiineilla. Se on toiminut.
Hannu Pikkarainen on uuden edessä - iloitsee tulevasta: "Tulee antamaan mulle paljon"
Hannu kertoi aiemmin aikeistaan muuttaa Lappiin
Hannu Pikkarainen muuttaa Lappiin: "Totisinta totta"
Haaveet ovat nyt tarkentuneet.
- Muuttaminen sinne ei nyt ole vielä ajankohtainen, mutta päätin kuukausi sitten, että tarjoan itselleni oman lomamatkan pohjoiseen synttärien kunniaksi. Oon ansainnut päästää hetkeksi irti arjesta ja mennä hengittämään. Tää tulee nyt jotenkin niin isosti tarpeeseen, että tätä kirjoittaessa kostuu silmät. Tän reissun slogan on muistuttaa itselleni, NAUTI!
Hän paljastaa lopuksi olevalla jo matkalla pohjoiseen.
Mitä ihmettä? Ex-pari Martina Aitolehti ja Hannu Pikkarainen karkasivat Leville