Hannu Pikkarainen julkaisi alastoman kuvan - katso!
Ex-kiekkoilija Hannu Pikkarainen, 39, valmistautuu tulevaan oikeuskäsittelyynsä.
Hannu esitteli laulutaitojaan karaokeravintola Walliksessa viime kesänä:
Hannu tuomittiin viime vuoden huhtikuussa kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Helsingin käräjäoikeus katsoi, että Pikkarainen käytti hyväkseen uhrin uni- ja päihtymystilaa.
Pikkarainen ja uhri olivat perhetuttuja, ja oikeus katsoi Hannun käyttäneen teossa hyväkseen asianosaisten välistä luottamussuhdetta.
Hannu ei hyväksynyt tuomiotaan , vaan valitti päätöksestä hovioikeuteen. Asiaa käsitellään 23. elokuuta.
Hannu on ilmaissut olevansa stressaantunut tulevasta oikeuskäsittelystä. Kaikesta huolimatta herra on keskittänyt energiansa muun muassa oman fyysisen kuntonsa yläpitoon.
Hannu Pikkaraisen raiskaussaaga jatkuu – uusi käsittely tulossa
Ex-kiekkoilija on päivittänyt vuoden mittaan useita kuvia ja videoita esimerkiksi hiihto- ja pyöräilyretkiltään. Viikonloppuna Hannu julkaisi seuraajiensa yllätykseksi varsin rohkean kuvan, jossa hän poseeraa kameralle ilman rihman kiertämää.
- Saunahannun perjantai bastu. Sit voikin hyräillä jonkun kivan pikku tuutulaulun ja painuu unille, Hannu kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Hän istuu mustavalkoisessa kuvassa saunanlauteilla vakava ilme kasvoillaan.
Keskustelupalstoilla Hannun kuva on herättänyt kysymyksiä muun muassa siitä, kuka on mahtanut napata Hannusta tämän rohkean otoksen.
Hannu ei ole puhunut julkisuudessa mahdollisista naisasioistaan sen jälkeen, kun hän erosi raiskauskohun jälkimainingeissa naisystävästään Martina Aitolehdestä.
Martina on puolestaan tapaillut viimeisen vuoden aikana jo esimerkiksi tanskalaista Jesper Backeria. Tällä hetkellä Martina seurustelee australialaisen liikemiesrakkaan kanssa.
Hannu Pikkarainen avoimena raiskaustuomiostaan - läheiset hylkäsivät: "On aika raakaa"