fbq
Hannu Pikkarainen

Hannu Pikkarainen avoimena raiskaustuomiostaan - läheiset hylkäsivät: "On aika raakaa"

Ex-kiekkoilija Hannu Pikkarainen äityi vastailemaan someseuraajiensa kysymyksiin Instagramin tarinoissa sunnuntaina.

Hannulta udeltiin muun muassa tämän terveellisistä elämäntavoista sekä urheilukipinän ylläpitämisestä. Liikunta-aiheisten kysymysten lisäksi Hannulta kyseltiin myös tämän yleisestä voinnista.

 

Hannu linjasi kysyjälle, ettei hänen elämänsä ole yhtä hattaraa joka päivä. Hannu viittasi olotiloillaan keskeneräiseen oikeusprosessiinsa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Mulla painaa edelleen meneillään olevat asiat vaikka mä ajoittain osaan olla miettimättä niitä. Mut ne on vaikuttanut mun jokapäiväiseen elämään jo yli vuoden. Tai kohta kaksi. Oon tehnyt kaiken vaan niin hyvin kun pystyn pysyäkseni elämässä kiinni ja hengissä, Hannu kirjoittaa.

Hannu myöntää, että osa hänen läheisistään on kääntänyt hänelle selkänsä.

- Paljon on ihmisiä siirtynyt sivuun mun elämästä ihan läheltäkin. Se on aika raakaa kun itse ei koe että olis sen ansainnut, Hannu kirjoittaa.

Hannu kuitenkin iloitsee siitä, että on tavannut paljon uusia hyviä ihmisiä.

- Elän päivä kerrallaan ja luotan elämän olevan edes jokseenkin oikeudenmukainen, Hannu summaa.

Martina Aitolehden ex-rakkaanakin tunnettu Hannu sai elokuussa 2021 syytteen raiskauksesta. Huhtikuussa 2022 Helsingin käräjäoikeus teki päätöksensä koskien Pikkaraisen tapausta.

Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että Pikkarainen syyllistyi raiskaukseen Helsingissä 14. kesäkuuta vuonna 2020. Tuomio on kaksi vuotta ehdotonta vankeutta. Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä Hannu on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Hannu Pikkarainen joutuu vankilaan: raiskasi nukkuvan naisen kotibileiden jälkeen - liki 20 000 euron korvaukset uhrille

Martina julkisti suhteensa Hannuun keväällä 2021. Martina myös vahvisti suhteen päättyneen tammikuussa 2022.

Hannun someseuraajat ovat udelleet Hannulta tämän väleistä Martinaan. Tällaisia kysymyksiä Hannu on jakanut Instagramin tarinoissaan:

- Kaipaatko Martinaa?

- Oletko tekemisissä Martinan ja hänen lapsien kanssa?

- Onks sulla vieläkin ikävä? Eikä oo pahalla kysytty.

Hannu torppaa utelut ykskantaan.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Tähän aiheeseen mä en sit kommentoi tällä kertaa mitään niin ei kannata laittaa turhaan kysymyksiä, Hannu kiteyttää.

"Riittääkö mulla paukut" - Raiskaustuomio ajoi Hannu Pikkaraisen ison valinnan eteen - tilittää tilanteesta somessa