Hanna Kinnunen ryhtyy munakauppiaaksi

Aito Iskelmä -radiokanavalta ja Salatuista elämistä tuttu tähti ajautui yllättävän projektin pariin.
Näyttelijä ja juontaja Hanna Kinnunen, 43, kertoo nurkan takaa tulleesta hankkeesta, johon hän ryhtyy syksymmällä.
Hanna päivittelee tuoreessa Instagram-julkaisussaan kuulumisiaan. Aito Iskelmän radioaalloilta tuttu ääni ja Salatut elämät -sarjan suosikkikasvo paljastaa, että lähtee helposti mukaan esimerkiksi varainkeruutoimintaan.
- Jotenkin mulle aina käy näin… Missä tahansa vanhempainillassa jossain kohtaa palaveria käsi nousee pystyyn, avaan suuni ja ehdotan jonkinlaista varainkeruu- tai ryhmähengen kohotustoimintaa, Hanna valottaa.
Salkkarit-tähti Hanna Kinnunen pohtii syvällisiä: "Sukat saa kastua, kunhan vaihtarit on lähellä"
Ei kulunut kauaa, kun kahden lapsen äiti olikin jo tarttunut tuumasta toimeen hyvän asian puolesta.
- Seuraavassa hetkessä olenkin jo perustamassa whats up-ryhmää tai organisoimassa myyntitapahtumaa. Tänään musta tuli jälleen yhden joukkueen munavastaava. Luomumunaa olis kaupan tässä syssymmällä siis, Hanna mainostaa seuraajilleen.
Näyttelijä toteaa, että hänen pitäisi oppia hillitsemään itseään uusiin juttuihin tarttumisessa.
Julkaisuunsa Hanna on sisällyttänyt kolme iloista omakuvaa itsestään. Kuvan kommenteissa seuraajat ovat Hannan kertoman vastapainoksi jakaneet omia kuulumisiaan arjestaan.
Hannalla on ollut kiireinen vuosi, sillä päivätöidensä lisäksi hän esiintyi keväällä laulaja Adelesta inspiroituneessa illallistapahtumassa useaan otteeseen. Hanna tulkitsi hittilaulajan kappaleita yleisön edessä.