fbq

Haminaan eksynyt Stena-mursu menetti nimensä konservoituna: "Emme halua inhimillistää"

Mursu esiteltiin medialle Luonnontieteellisessä museossa maanantaina.

Stenaksi ristitty mursu esiteltiin viimein medialle maanantaina Helsingissä. Eläin eksyi Haminan edustalle vuoden 2022 kesällä ja sieltä se päätyi lopulta Luonnontieteelliseen museoon.

Luonnontieteellisen keskusmuseon ylikonservaattori Ari Puolakoski ei ole nähnyt uransa aikana vastaavaa mediahuomiota saanutta tapausta.

Museon aulatilassa parveilee median edustajia ja kaikki haluavat saada osansa Haminan mursuna tunnetusta merinisäkkäästä.

- Emme ole saaneet tällaista huomiota edes silloin, kun museo avattiin laajan remontin jälkeen vuonna 2008, Ari toteaa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Kotkalaismies pakeni mursua Tallinnaan - havaitsi otuksen vasta kolmannella ulkoilullaan

Ari on vastannut mursun konservoinnista ja käyttänyt työryhmänsä kanssa eläimen työstämiseen lukuisia tunteja.

Vaikka mursua yritettiin auttaa parhaalla mahdollisella tavalla, se menehtyi matkalla Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Tämän jälkeen mursu kuljetettiin Ruokaviraston patologian yksikköön avattavaksi.

Mursun sisälmykset päätyivät hyötykäyttöön.

- Kaikki rasva ja lihas päätyi bioenegrialaitokselle. Mursun kokonainen luusto on puolestaan tieteellisenä näytteenä 13,5 miljoonan muun näytteen kanssa, Ari selventää.

Surullinen uutinen! Julkkikseksi noussut mursu menehtyi

Mursu oli arvioiden mukaan kuollessaan noin 20 vuotias. Mursut elävät parhaimmillaan jopa 45 vuotiaiksi.
Mursu oli arvioiden mukaan kuollessaan noin 20 vuotias. Mursut elävät parhaimmillaan jopa 45 vuotiaiksi.
Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Ari Puolakoski myöntää, että noin 600 kiloisen mursun konservoinnissa haasteeksi muodostui juurikin sen suuri koko.

Eläimen jokainen viiksikarva ja hammas on kiinnitetty mursuun yksi kerrallaan. Viiksiä on yhteensä jopa 400 kappaletta.

Vaikka mursua ryhdyttiinkin kutsumaan mediassa Stenaksi, Luonnontieteellisessä museossa eläintä ei tulla kutsumaan enää tällä nimellä.

- Emme halua inhimillistää täällä museossa eläimiä, yleisötoiminnan johtaja Sanna Vuori toteaa.

Kovia kokenut eläin tunnetaankin tästä lähtien vain Haminan mursuna.

Yle: Tässä on Haminan mursun muistomerkki – ”Se saa arvokkaan paikan”

Mutta miksi mursu alunperin eksyi Suomeen ja miten vieraslajien ajautuminen maahamme voitaisiin tulevaisuudessa estää?

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Pohjasyynä on jäätikön sulaminen Huippuvuorilla. Ilman ilmastonmuutosta mursu olisi tuskin eksynyt Suomeen, Korkeasaaren eläinlääkäri Sanna Sainmaa kertoo.

- Kun mietitään lajien suojelua, niin sitä ei oikein voi tehdä yksinään. Haminan mursun ja muiden mediassa nousseiden eläinyksilöiden tarinat voivat mahdollisesti tavoittaa sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät normaalisti ole niin kiinnostuneita ihmisen vaikutuksesta luontoon, eläinten hoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti ilmoittaa.

Mursun hampaat kiinnitettiin takaisin paikoilleen vasta eläimen esillepanopäivänä.
Mursun hampaat kiinnitettiin takaisin paikoilleen vasta eläimen esillepanopäivänä.