Haloo, Turku! Mike Monroen Mäkkäri-keikka venähti

Rokkari joutui odottamaan pikaruokaa yllättävän pitkään.
Ikinuori rokkari Michael Monroe pistäytyi seurueensa kanssa McDonald'silla Turussa. Pistäytyminen kesti tavallista pidempään.
Seiskan lukija näki helposti tunnistettavan ja Turussa varsin tutun rokkarin kolmen hengen seurueensa kanssa torstaina (11.7.) iltakymmenen jälkeen.
– Miken lisäksi siinä oli kaiketi hänen Johanna-vaimonsa ja vielä yksi kaveri, Seiskan lukija kertoo.
Vessareissu ruokaa odotellessa
Seurue oli nähtävästi tilannut annoksensa etukäteen, sillä he eivät käyneet tiskillä, automaateilla eivätkä myöskään jääneet syömään pöperöitään Mäkkäriin.
– He olivat ihan rauhallisesti omana porukkanaan ja juttelivat siinä ruokaa odottaessaan.

Mike kuitenkin ehti pistäytyä jopa vessassa, ennen kuin annokset olivat valmiita. Hän oli silminnäkijän mukaan vessassa todella kauan, mutta aikaa tämä ei sentään ollut ottanut.
Annokset saatuaan kolmikko käveli Turun iltaan.
Pitkäkestoista pikaruokaa
- Mäkkärissä ei edes ollut kiirettä, turkulainen todistaja ihmettelee porukan pitkäksi venynyttä odotusaikaa.
Kenties kolmikko tosiaan oli tehnyt tilauksensa etukäteen, mutta arvioinut saapumisaikansa väärin, tai keittiössä saattoi olla rauhallisesta illasta huolimatta iso sarja tilauksia ruokakuskeille.
Se kuitenkin tiedetään Miken aiemmista lausunnoista, että hän on vuosituhannen alusta alkaen vältellyt punaista lihaa sekä kanaa. Hän syö muutenkin järkevästi pysyäkseen hyvässä kunnossa.