Gogi Mavromichalis jyrähtää "paskan puhumisen" puolesta podcastissä

Gogi Mavromichalis jyrähtää 'paskan puhumisen' puolesta podcastissä

Tv-kasvo ja radioääni Gogi tunnetaan sanavalmiina ja hauskana esiintyjänä, joka pokkasi myös Kultaisen Venlan – mutta saavutusten takana on dj-isän antama yllättävän kova opetus.

Mainos
Mainos päättyy

Yrittäjä Gogi Mavromichalis, 36, sai tärkeän opetuksien dj-isältään Black Mikelta, kun tämä ivaili pojan pingismenestystä. Aihe on Gogille niin tärkeä, että hän nimeää sen yhdeksi elämänsä tärkeistä muutoksista.

Roope Salmisen juontamassa Kolme käännekohtaa -podcastissa Gogi kertoo, miten tuli teininä isänsä nöyryyttämäksi pingiksessä. Kesti kaksi vuotta, kun isä naljaili pojalleen lähes joka jokaisesta virheestä, jonka Gogi teki mailan varressa.

Niinä kahtena vuotena Gogi kuitenkin oppi kertomansa mukaan raskaimman kautta käsittelemään tunteitaan. Hän joutui kohtaamaan sen, että joku puhuu hänelle paskaa päin naamaa, eikä hän voinut asialle mitään. Ei ollut perusteita sanoa vastaan.

Gogi pystyy ylpeilemään nykyään muun muassa nappaamallaan Kultaisella Venlalla, jota hän juhli Instagramissa tammikuussa.

Mainos
Mainos päättyy

Lopulta hän sitten voitti isänsä ensi kertaa. Tuolloin isä myönsi tappionsa ja vetäytyi hiljaa murjottamaan. Samalla isä aluksi salasi valtavan ylpeytensä pojan taidoista.

– Jos jotain haluan, se ei tule missään tapauksessa tapahtumaan yön yli. Mutta jos nousee koko ajan kehään, sieltä se maali kuitenkin tulee, jos tarpeeksi haluaa, Gogi kertoo oppimastaan viisaudesta.

Gogi paljastaa loukkaantuneensa heti Selviytyjien alussa – salasi kovat kipunsa koko kisan ajan

Gogi sanoo nykyisellään kestävänsä paljon paskaa ja suunsoittoa juuri siksi, mitä isältään oppi otettuaan tältä pingiksessä selkään lähes joka ilta kahden vuoden ajan ja kuunneltuaan tämän suunsoittoa.

– Ajattelen nyt, että paskan puhuminen on vain sanoja, kyllä mä sen kestän, Gogi sanoo.

Toki lopulta Gogi itsekin oli huomannut isänsä antavan vain sen verran vastusta, että Gogin voitot olivat lähellä.

Mainos
Mainos päättyy

Oma psykologinen silmä on Gogin mukaan kehittynyt peli-iltojen seurauksena, mutta oman pienen tyttärensä kanssa hän aikoo tehdä samoin vain osittain.

Gogi on vastikään tullut pienen tytön isäksi.
Gogi on vastikään tullut pienen tytön isäksi.

– Näytän, että kyllä hän voi pystyä johonkin, vaikka voittamaan minut, mutta lopulta aina sen näyttämisen osana myös opetan, ettei se tule olemaan helppoa.

Asian kokeminen ansaituksi on tärkeämpää kuin helppo elämä. Vastoinkäymisiä tulee, ja niitä on pakko oppia kestämään.

– En olisi ikinä pärjännyt tällä alalla, jos en olisi kestänyt sitä, että kylmää rättiä tulee jatkuvasti.

Gogi Mavromichalis ei selviytynyt esikoisensa synnytyksestä kolhuitta - esittelee verijälkeään!

Gogia myös pännii somekäytös, jossa ihminen ei kestä sitä, että joku muu sanoo jostain eri tavalla. Tämä koetaan sitten jättimäisenä vääryytenä sen sijaan, että vain nielee pikkujutun, jonka voi kestää.

Mainos
Mainos päättyy

Se, että pääsee jo lapsena kokemaan pieniä pettymyksiä kuitenkin lopulta rakastavassa ympäristössä, on Gogin mielestä tärkeä kokemus. Se auttaa sivuuttamaan pikkujutut ilman mielipahaa.

Roope Salmisen Kolme käännekohtaa -podcast-sarja on kuunneltavissa maksullisessa Podme-palvelussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan