Fuengirola.fi: Syöpään sairastunut Tuomari Nurmio: "Haluan päästää irti pyörästä"

Muusikko kertoi viime kesänä sairastuneensa syöpään.
Muusikko Hannu "Tuomari" Nurmio, 74, paljasti heinäkuussa 2024 sairastuneensa eturauhassyöpään. Tuomari kertoi tilanteestaan tuolloin Docrates -syöpäsairaalan haastattelussa.
Nyt lähes vuosi myöhemmin Espanjan Aurinkorannikolle matkustanut Dumari kertoo kuulumisiaan Fuengirola.fi -sivustolle.
Aika rauhoittua
Tuomari kertoo hänelle kuuluvan hyvää, vaikka eläkeläisen elämänmenoon on ollut totuttelemista. Kärsimättömäksi ihmiseksi tunnustautuvan muusikon on hankala ottaa rauhassa, mutta eteläisen Euroopan lämmössä vauhdin hiljentäminen on hieman helpompaa.

Syitä tahdin rauhoittamiselle on useampi. Lähes jo selätetty eturauhassyöpä ei hieman yllättäen kuitenkaan ole niistä ensimmäinen. Sen sijaan musiikkiteollisuuden oravanpyörä ei tunnu Tuomarista enää mielekkäältä.
– Olen ollut kuin automaattisessa myllyssä. Haluan päästä irti siitä pyörästä, joka pyörittää minua, enkä minä sitä.
Tuomari toteaa sivustolle, ettei halua enää tehdä kappaleita velvollisuudesta, vaan puhtaasti inspiraatiosta. Juuri siihen Espanjan aurinko tarjoaa oivan tilaisuuden.
– Kun istuskelee täällä terassilla ja käy välillä kävelyllä tuolla puutarhassa, Tuomari kuvailee.