Floridassa asuva suomalaiskaunotar Krista Lanning: Jenkkiasenne tarttui

Krista Lanning
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 2014 Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Krista Lanning, 31, omaa sukua Haapalainen, on asunut jo kuusi vuotta Yhdysvalloissa.

Krista ja hänen suomalaisystävänsä pitävät suosittua Rusinoita ja taateleita -Instagram-tiliä sekä podcastia, jossa käsitellään pienten lasten arkea sekä suomalaisesta että yhdysvaltaisesta näkövinkkelistä. Krista kertoo elämästään avoimesti myös omalla Kristahaa-tilillään.

Krista on asunut jo kuusi vuotta Yhdysvalloissa.
Krista on asunut jo kuusi vuotta Yhdysvalloissa.

Aviokriisi! Missikaunotar Krista Lanningin ja Kevin-rakkaan suhde vaakalaudalla: "Voin rehellisesti sanoa"

Kristan mukaan kummassakin kulttuurissa on omat hyvät puolensa.

Mainos
Mainos päättyy

– Jenkeissä työmarkkinoilla kaikesta pitää neuvotella itselleen parempia etuja, kun Suomessa monet asiat ovat lakisääteisiä. Esimerkiksi äitiysloma USA:ssa on vain kolme kuukautta, mutta sen voi neuvotella pidemmäksikin.

Yhdysvalloissa asuva Krista Lanning avautuu potkuistaan: Irtisanominen jenkkityylin!

– Suomessa ollaan ehkä liian vaatimattomia omasta osaamisesta. Toisaalta Yhdysvalloissa itsensä ja osaamisensa esiintuominen voi olla turhankin suureellista.

– Olen huomannut tämän jenkkiasenteen tarttuneen niin, että valan suomalaisystäviini amerikkalaista itsetuntoa. Omaa osaamistaan ei kannata turhaan vähätellä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan