Faninsa pelästyttänyt Kake Randelin jaksaa taas painaa pitkää päivää: ”Meininki on rock”
Keväällä Kake ehätti pelästyttää faninsa, kun hän sairastui pahoin ja päätyi koko huhtikuuksi petipotilaaksi.
Nyt lauletaan! Kake Randelin, 68, on saavuttanut sellaisen lavalegendan tason, että hänen ei tarvitse maanitella yleisöä bilettämään – kansa hoilaa klassikkohittejä kurkku suorana keikan alusta asti.
Niin kävi Seinäjoen Tangomarkkinoillakin, missä Kake oli hurjassa vedossa tangoyön tummuudessa. Satumaa-lavalla esiintynyt laulaja keräsi teltan täyteen villisti juhlivaa yleisöä.
”Meininki on rock”
Hyväntuulinen artisti ei välittänyt, vaikka keikka-aika oli hyvän matkaa lauantain puolella, aamuyöllä kello yhdeltä. Tungos tangoteltassa oli valtava ja tunnelma teltan katossa asti.
– Meininki on rock, Kake kuvailee hymyillen Seiskalle.
– Mahdottomasti on kesällä keikkaa, joka viikko esiinnymme 3–5 kertaa. Ja se tuntuu tosi hyvältä.
Kaiken nähnyt keikkakonkari sanoo olevansa iloisen ihmeissään esimerkiksi heinäkuisesta Salon Iltatorin keikastaan.
– Siellä oli 12 000 ihmistä torilla vieri vieressä bailaamassa ja laulamassa yhteen ääneen. Huikea meininki.
Menetti äänensä
Keväällä Kake ehätti pelästyttää faninsa, kun hän sairastui pahoin ja päätyi koko huhtikuuksi petipotilaaksi. Kaikki keikat jouduttiin perumaan.
Hän kärsi pahasta hengitystieinfektiosta ja keuhkoputken tulehduksesta.