Ex-missi ja näyttelijä Pirkko Mannola elokuvauransa alusta: ”Olin helppo, halpa ja valmis kaikkeen!”

Parikymppinen tummaverikkö Pirkko Mannola voitti Miss Suomi -tittelin yllättäen vuonna 1958, ja siitä alkoi aina iloisen ja yhä elämästä nauttivan Pirkon yli 60 vuotta kestänyt huikea ura julkisuudessa.
Pirkko on näytellyt miltei kolmessakymmenessä elokuvassa, joista ikimuistoisimmat kultaisella 1960-luvulla: Iskelmäketju, Kaks’ tavallista Lahtista, Tähtisumua, Tyttö ja hattu, Opettajatar seikkailee…
– Muistan, kuinka olin jollain mannekiinikiertueella Oulussa 1959, kun Suomen Filmiteollisuuden legendaarinen tuottaja T.J. Särkkä kutsui minut kuvauksiin Helsinkiin. Eihän siitä voinut kieltäytyä, Pirkko hymyilee.
– En tiedä, olinko joku viime hetken hätäpestaus vai mikä, mutta kauhealla kiireellä minut kiidätettiin koekuvauksiin. Sain roolin, ja siitä alkoi elämäni ensimmäisen elokuvan kuvaukset.
Yks’ tavallinen Virtanen -kuvauksista on 60 vuotta, mutta Pirkko muistaa, kuinka hän nojaili koivuun ja aukoi suutaan.
– Eila Pellinen nimittäin oli minun lauluääneni. Kaikki kappaleet oli valmiiksi laulettu etukäteen. Moni on tullut sanomaan, että ”Kylläpä lauloit hyvin siinä elokuvassa” ja minä olen tokaissut takaisin, että ”Kiitos, mutta se en ollut minä.”

Eläväinen Pirkko sanoo olleensa lapsena ennemminkin ujo kuin parrasvaloissa viihtyvä.
– En näytellyt koskaan, lauloin kyllä ja tanssin balettia. Minut repäistiin elokuvakameran eteen ihan pystymetsästä, olin täydellinen ummikko. SF-filmillä oli vielä 1940-luvulla filmikoulu, missä he kouluttivat muun muassa Ester Toivosen. Olisipa se ollut minunkin aikanani!
Hän sanoo, että kukaan ei ehtinyt opettaa häntä näyttelemiseen. Vasta myöhemmin Pirkon aviomies, jo edesmennyt elokuvalegenda Åke Lindman antoi vaimolleen arvokkaita vinkkejä.

– Minä pärjäsin nuoren tytön charmilla ja hyvillä kuvaajilla. Näytin ainakin aina kauniilta, kun taitavat kuvaajat hoitivat esimerkiksi valaistuksen todella tyylikkäästi. Elokuvaaja Kalle Peronkoski erityisesti: hänen kuvakulmansa ja asetelmansa olivat kerrassaan maagisen hienoja ja graafisia.

Pirkko Mannola sanoo, että tuottaja T.J. Särkkä oli paitsi suomalaisen elokuvan suurmies, myös tarkan markan bisnesmies.
– Hän näki, että missit tuottavat rahaa. Koska kilpailu oli kovaa, Särkkä teki kanssani kolmevuotisen sopimuksen ja maksoi minulle kuukausipalkkaa. Summa ei todellakaan ollut iso. Mutta minä olin helppo ja halpa ja aina valmis kaikkeen, Pirkko nauraa.
Pirkko Mannolan sukumökki Korppoossa myyntiin: ”Åken kuoleman jälkeen en ole käynyt siellä!”
Myös Siiri Angerkoski oli SF:n kuukausipalkkaisten näyttelijöiden listalla, myöhemmin myös Åke Lindman ja Tamara Lund.
– 1960-luvulla elokuvia tehtiin liukuhihnalla. SF:n jättimäisillä studioilla Helsingin Liisankadulla oli oivat puitteet tuottaa kaikenlaista. Filmasimme yötä päivää. Minä vuokrasin pienen yksiönkin studioiden liepeiltä, jotta ehdin käydä joskus kotonani nukkumassa.
Esimerkiksi Toivelauluja-elokuvan (1961) häävalssi on kuvattu studiolla yöllä.
– Tuntuihan se hämmentävältä eläytyä häävalsiin Esko Salmisen kanssa lavasteissa keskellä yötä!