Eveliina Tikka joutui jenkkireissun päätteeksi leikkaukseen

Eveliina Tikka joutui jenkkireissun päätteeksi leikkaukseen

Malli ja Miss Suomi -finalisti kehuu suomalaista sairaalaosaamista ja lääkäreitä.

Mainos
Mainos päättyy

Muun muassa vuoden 2012 Miss Suomi -kisoista tuttu, nykyisin pankissa työskentelevä Eveliina Tikka palasi elokuun alussa reissultaan Los Angelesista ja Kalifornian viinitarhoilta. Yskää lukuun ottamatta hän oli aivan terve.

Kaksi päivää myöhemmin työterveyslääkäri passitti hänet suoraan päätä leikkauspolille.

– Heräsin ennen töihin lähtöä polttavaan kipuun alavatsassa, Eveliina kertoo.

Kovapintainen kokkolalaiskaunotar kuitenkin lähti supisuomalaiseen tapaan töihin. Päivän edetessä kipu paheni ja alkoi paikantua vatsassa oikealle alas. Lopulta työterveyteen hakeutunut Eveliina sai kuulla arvelevan, että kyseessä oli monelle tuttu vaiva. 

Mainos
Mainos päättyy

Eveliinan umpisuoli oli tulehtunut. Hänet lähetettiin heti jatkotoimiin.

"Pelotti"

Suoraan poliklinikkaleikkaukseen joutuminen on sairaalalle rutiinia, mutta pelkällä vatsan polttelulla päivänsä aloittaneelle tilanne tuo huolia.

– En ole koskaan ollut leikkauksessa enkä nukutuksessa, se ajatus säikäytti alkuun paljon.

– Tulin kolmen aikaan sairaalaan, ja kymmeneltä minut leikattiin, HUSin toimintaa kehuva Eveliina sanoo.

Sairaalassa vietetyn yön jälkeen hän pääsi kotiin toipumaan. Hän kiittelee lääkäreitä, jotka ottavat vaivat tosissaan ja tutkivat ne ja siunaa kehittynyttä lääketiedettä.

Mainos
Mainos päättyy

Uusi vaiva vanhan päälle

Eveliina kertoo toipumisen ottaneen kovemmalle kuin hän oli arvannut. Pitkään piinannut yskäkin tutkittiin moneen kertaan koronan, hinkuyskän ja keuhkokuumeen varalta.

Yskä kuitenkin toi kokonaan toisen vaivan leikkauksesta toipuvan kaunottaren niskoille. Yskimisen vuoksi yksi hänen kylkiluistaan murtui.

Vaikka sekä leikkauskivut että kylkiluun murtuma tuntuvat vielä reilua viikkoa myöhemmin, nyt Eveliina jo nauraa asialle.

– Naurattaa, että minä, perusterve ihminen, joka elän terveesti, treenaan ja liikun... Silti kaikkea tulee yhtä aikaa päälle. En kuvitellut ihan tällaista elokuuta. 

Näyttävä vaaleaverikkö muistetaan myös myrskyisästä suhteestaan Tuomas Enbuskeen. Kuva on toissa vuoden Linnan juhlien jatkoilta hotelli Kämpistä.
Näyttävä vaaleaverikkö muistetaan myös myrskyisästä suhteestaan Tuomas Enbuskeen. Kuva on toissa vuoden Linnan juhlien jatkoilta hotelli Kämpistä.
Mainos
Mainos päättyy

Eveliina hymähtää joutuneensa sivuuttamaan Flow-festarit, Tapiola-festarit ja kaiken päälle hyvät säät toipilaana.

– Toisaalta kiva, kun vaivat tulivat kaikki samaan syssyyn ja onneksi vasta matkan päälle. Kuvittele, kun umpisuoli olisi tulehtunut jenkeissä! Onneksi sentään on kunnon matkavakuutus.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan