Eva Wahlström uusperheen arjesta: Sydän painaa sata kiloa ja ahdistaa!

- Haluamme Nikun kanssa nostaa esille vaiettua aihetta. Olemme erittäin onnellisia yhdessä, ja se varmasti näkyy kaikesta, myös kuvista, joita jaamme. Se ei kuitenkaan ole ihan koko totuus.  Kuten tiedätte, Nikulla ja mulla on molemmilla lapsi edellisestä suhteesta/liitosta, eli perheessä on kaksi lasta, joilla on kaksi kotia.

- Herään joka ikinen aamu ajatukseen "Leon." En aina heti muista, että nythän oli isän vuoro eikä poika ole kotona. Kun kävelen pojan huoneen ohi, sänky on tyhjänä ja leikit ovat jääneet kesken. Sydän painaa taas sata kiloa ja ahdistaa. Niklas vuorostaan saattaa opettaa minun pojalle asoita samalla, kun omansa on äitinsä luona eikä isä paikalla. Ja Niku kokee suurta syyllisyyttä.

Evan mukaan lasten täytyy sopeutua kahdessa kodissa asumiseen, sillä muita vaihtoehtoja ei ole. 

- En käsitä, kun monet eronneet vanhemmat kertovat, miten hienosti ero on sujunut lasten kohdalla. "Lapset ovat sopeutuneet niin hienosti" ja "Asumme niin lähekkäin, että lapset voivat tulla ja mennä kuten haluavat" jne. No lasten on pakko sopeutua, eihän niille anneta vaihtoehtoa. Tai sitten ei vain kehdata myöntää, että tämä on ollu hemmetin vaikeaa kaikille.

Evan suhde lapsensa isän kanssa päättyi kolme vuotta sitten eroon. Vasta nyt hän on valmis sanomaan, että lapsi voi hyvin kahdessa eri kodissa.

- Mutta silti. Miten lapsi oppii asettumaan ja löytää rauhan, kun elää kahdessa kodissa? Mitä kun leikki on kesken, kun täytyy vaihtaa kotia, tai poika on sopinut treffit naapurin lapsen kanssa ymmärtämättä, että juuri silloin on toisen vanhemman päivä. Mitä jälkiä se jättää lapsiin, että heidät erotetaan vuorotellen toisesta vanhemmasta vasten tahtoaan? Mitä kun kodeissa on eri säännöt, tai kun lapsi joutuu välillä suojelemaan toista vanhempaa, tai kun juuri se tärkeä unilelu on toisessa kodissa?

- Mitä kun lapsi aina ikävöi toista vanhempaa, vaikka aikaa kuluisi kuinka? Ja mitä kun en voi olla lapselle läsnä joka hetki, vaikka haluaisin? Kun en voi lohduttaa kun hän kaipaa, kun en näe häntä tekemässä ensimmäistä maalia jalkapallo-ottelussa tai hyppäämässä volttia mereen ekaa kertaa.

Eva ei halua syyllistää ketään, sillä monesti ero on välttämätön ratkaisu, eikä huonossa parisuhteessa eläminen ole kenenkään etu.