Eva Wahlström ja Niklas Räsänen juhlivat hääpäiväänsä – yllättävä avautuminen: "Rumia riitoja, katkeruutta ja monenlaista paskaa"

Eva kertoo Niklaksen kosineen häntä riidan päätteeksi.
Ex-nyrkkelijä Eva Wahlström, 43, ja hänen puolisonsa, nyrkkeilijä Niklas Räsänen, 37, ovat pitäneet yhtä vuosikausia. Pariskunta juhlistikin jo kahdeksatta hääpäiväänsä tiistaina 3. syyskuuta.
Virstanpylvään kunniaksi Eva julkaisi Instagram-sivullaan söpön kuvan sormustenvaihdon hetkestä. Otoksessa näkyy, että Niklas on sonnustautunut sangen rennosti punaiseen Havaiji-paitaan, valkoisiin shortseihin ja lenkkareihin. Evalla puolestaan on yllään valkoinen mekko. Julkaisun toisessa kuvassa he tanssivat lähekkäin.
Eva kertoo julkaisun kuvatekstissä, ettei kosinta tapahtunut kaikkein perinteisimpään tapaan.
– Kosit mua yhtenä iltana riidan päätteeksi. Sanoit että jos siedät mua tollasenakin, oot valmis viettämään elämäsi kanssani. Mä itkin, se oli kaunis kosinta, Eva muistelee tekstissä.
Rapatessa roiskuu
Hän toteaa, että vuosiin on mahtunut paljon hyviä ja huonoja hetkiä. Eva viittaa tekstissään siihen, että riidat olisivat toisinaan äityneet jopa niin pahoiksi, että jotakin irtaimistoa on mennyt rikki.
– Meillä on ollut hullun hauskaa, ihanaa, syvää ja kaunista. Ollaan oltu aivan hullaantuneita toisistamme. Mutta on ollut myös rumia riitoja, katkeruutta ja monenlaista paskaa. Jokunen vaneeriovi on saanut kyytiä riitojen takia, ja jokunen sohva on vaihtunut sovinnon seurauksena, Eva kirjoittaa.
– Mutta rapatessa roiskuu, ja rakkaudessa vielä enemmän. Varsinkin meidän nopeilla räjähtävillä luonteilla.
Hän muistuttaa, että tärkeintä on, että pariskunta on aina ollut lojaali ja sitoutunut, ja halunnut korjata asiat.
"Kaikesta huolimatta..."
Eva kertoo oppineensa suhteen aikana Niklakselta paljon
– Kelpaan sulle myös huonona päivänä, kuten kosintasi osoitti. Olen oppinut, että rakkaus on enemmän kuin rakastumisen tunne; se on jokapäiväinen päätös tehdä asioita meidän ja perheen hyväksi, myös silloin kun toinen vituttaa. Ja ehkä tärkeintä on se, että olen oppinut pyytämään anteeksi ilman, että se kirpaisee, hän kirjoittaa ja kertoo Niklaksen olevan paras ystävänsä ja ikuinen kumppaninsa.
– Kaikesta tapahtuneesta huolimatta – tai ehkä juuri sen ansiosta – rakastan sinua enemmän kuin koskaan.
Eva ja Niklas pyörittävät kiireistä perhearkea kolmen lapsen kanssa.