Eva Wahlström avautuu avioliittonsa vaikeuksista: "Syvissä rotkoissa menty"

Nyrkkeilijättären avioliitto on kokenut vastoinkäymisiä vuosien varrella.
Menestynyt ex-nyrkkeilijä Eva Wahlström, 42, on ollut naimisissa ammattinyrkkeilijä Niklas Räsäsen, 36, kanssa jo lähes seitsemän vuotta. Eva kertoo Instagramissa pariskunnan yhteisestä taipaleesta.
Evan julkaiseman pusukuvan kuvatekstissä kaunotar kymmenkertainen SM-mitalisti kuvailee suhdettaan kauniilla sanoilla.
- Joskus silloin alussa kun oltiin hullaantuneita toisistamme… niin lopetettiin viestittelyt monesti samoihin sanoihin. Mä yleensä kysyin, että ollaanhan me yhdessä aina ja ikuisesti. Niku vastasi, että ollaan, aina ja ikuisesti.
- Joskus Niku vastasi, että kunnes kuolema meidät erottaa. Se harmitti mua, koska mä halusin olla yhdessä senkin jälkeen.
Vaikka alkutaipale olikin ruusuilla tanssimista, ei kenenkään suhteesta puutu huonojakin hetkiä. Evan mukaan kumppanin seura on tuntunut joskus kauhealtakin.
- Meillä on vuosien aikana ollut jos jonkinlaista ylä- ja alamäkeä, ja välillä oikein syvissä rotkoissa menty. Yleensä ollaan mahtavia kumppaneita toisillemme, ollaan parhaat ystävät, toistemme tuki ja turva. Mutta on myös ollu hetkiä, että toinen on tuntunut täysin sietämättömältä.
Eva Wahlström imettää yhä kaksivuotiasta poikaansa: "Kun yritin lopettaa..."
Vuoristoradasta huolimatta luotto on pitänyt pariskunnan kummatkin osapuolet vahvoina. Vaikeuksien myötä suhde on entistä vahvempi.
- Ollaan kuitenkin kokoajan oltu lojaaleita toisillemme ja sitoutuneita katsomaan peiliin ja kasvamaan. Kivihän kiveä hioo. Elämään ja avioliittoon kuuluu monenlaisia kiemuroita ja paljon haasteita, ja niin sen kuuluukin olla. Se on ainut tapa kasvaa, ja myös ainut tapa kasvaa yhteen. Niin rakkauskin vahvistuu.
Evan ja Niklaksen arki ei ole kevyimmästä päästä; uusioperheellä on kolme lasta, jotka ovat koulu- ja taaperoiässä. Nyrkkeilyuran lisäksi Eva opiskeli kahdeksan vuotta taiteen maisteriksi, kantaen samalla lastaan ja treenaten mestaruustason nyrkkeilyä.
Vaikka yhteistä aikaa ei ole jäänyt paljoa, päätti pariskunta ottaa kaiken irti deitti-illastaan kun siihen oli mahdollisuus.
- Tänään meillä oli treffit, tais olla tokat sellaiset kahden ja puolen vuoden aikana. Oli ihanaa. Kiitos rakas kaikesta. Lopetetaan tämäkin päivä samoihin sanoihin; ollaan me yhdessä aina ja ikuisesti.