Euroviisuissa koronatartuntoja – Blind Channel hämmästelee kilpakumppaneidensa asenteita: ”Tilanne huomattavasti huonompi kuin Suomessa"

Blind Channel
Mainos
Mainos päättyy

Suomea viisuissa edustava Blind Channel ei ota turhia riskejä viisutaipaleensa suhteen.

Euroviisut järjestetään koronapandemian pakottaman välivuoden jälkeen Rotterdamissa, Alankomaissa. Kaikilla kilpailijoilla, kilpailijamaiden delegaatioilla ja median edustajilla on tiukat koronarajoitukset ja -ohjeistukset, mutta siitä huolimatta kilpailun aikana on uutisoitu muutaman delegaation sisällä todetuista koronatartunnoista. Viimeisimpänä tietona tuli, että Islantia edustava Daði og Gagnamagnið -poppoo ei nouse viisulavalle yhtyeen jäsenellä todetun koronaviruksen takia.

Blind Channelin solisti Joel Hokka kommentoi Rotterdamin ja viisujen koronatilannetta Seiskalle puhelimitse. Suomen delegaatiossa ei ole todettu koronatartuntoja tai -altistumisia.

- Saimme tarkat ohjeet ennen kisamatkalle lähtöä, ja niistä muistutetaan usein. Kuulimme ohjeet, ja teimme sen mitä aina: olimme jätkäporukalla hotellihuoneessa. Korona ei leviä siinä, koska meidät kaikki on testattu negatiivisiksi, Joel kertoi.

Muusikot olivat kuulleet muiden maiden delegaatioissa todetuista koronatartunnoista.

Mainos
Mainos päättyy

- Kuulimme, että jotkin maat eivät ole ottaneet ohjeistuksia niin tosissaan. Jotkut ovat olleet kaupungilla juhlimassa, mikä on riskialtista, koska täällä koronatilanne on huomattavasti huonompi kuin esimerkiksi Suomessa. Olemme kuulleet, että joillain maiden delegaatioilla on sellainen asenne, että viisut f**k yeah, ei muuta kuin kylille juhlimaan.

Blind Channelin jäsenet ovat suunnanneet Rotterdamiin sillä asenteella, että he eivät ota pienintäkään riskiä sen suhteen, että heidän esiintymisensä 200 miljoonalle tv-katsojalle vaarantuisi.

- Haluamme markkinoida yhtyettämme, ja viisut on h**vetin iso väylä sille. Meillä on sen verran suomalaista mentaliteettia, että olemme olleet vain hotellihuoneessa ja pitäneet hauskaa omalla porukallamme. Viihdymme keskenämme hyvin.

Blind Channel esiintyy viisujen toisessa semifinaalissa tänään torstaina. Suora lähetys nähdään Yle TV1:llä klo 22 alkaen. Suomi kilpailee numerolla 14.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Euroviisuissa koronatartuntoja – Blind Channel hämmästelee kilpakumppaneidensa asenteita: ”Tilanne huomattavasti huonompi kuin Suomessa"