Erossa yli kaksi vuotta! Laulaja Nisa Soraya elää kaukosuhteessa

Nisa Soraya
Mainos
Mainos päättyy

Iskelmätähti Nisa Soraya, 64, on monelle suomalaiselle tuttu etenkin 80-luvulta. Hänet muistetaan muun muassa kappaleistaan Huone 105 ja Anna rakas raju hetki.

– Aloittaessani levyttävän artistin uran, minun oli laulettava suomeksi tai en saanut keikkoja. Ensimmäisen levytykseni tein niin, etten puhunut lainkaan suomea. Esa Nieminen, joka teki musiikkia Paula Koivuniemen kanssa, auttoi minua ääntämisen kanssa. Meni pari vuotta, etten ymmärtänyt lainkaan lauluni sanoja, Nisa naureskelee räväkkään tapaansa.

Laulaja Nisa Soraya avautuu lapsuudestaan: Kiinnyin kotiapulaisiin enemmän kuin vanhempiini

Nisa on tullut tunnetuksi Suomessa yhteistyöstään muun muassa Dannyn ja Markku Aron kanssa. Markun kanssa hänellä oli pitkään salattu suhde.

– Tutustuimme työn kautta. Aikoinaan minulle sanottiin, että jos haluan pitää lehdistön kiinnostuksen, en saisi myöntää suhdettamme. Pidimme suhteemme poissa julkisuudesta.

Mainos
Mainos päättyy
Nisa Soraya on tunnettuetenkin homopiireissä. – Seksuaalivähemmistöt ovat aina trendien edellä. Rakastan sitä!
Nisa Soraya on tunnettuetenkin homopiireissä. – Seksuaalivähemmistöt ovat aina trendien edellä. Rakastan sitä!

Nisa ja Markku eivät ole juurikaan tekemisissä toistensa kanssa. Markku on esiintynyt Nisan kanssa silloin tällöin.

Iskelmätähti Nisa Soraya paljastaa: Tämän takia salasin suhteeni Markku Aroon

Nisa on ollut jo pitkään yhdessä nykyisen miesystävänsä kanssa. Tällä hetkellä he elävät kaukosuhteessa.

– Mieheni on sairastuneen äitinsä luona Perussa. Latinalaisessa Amerikassa äiti on kaikkein tärkein, joten mieheni hoitaa häntä niin kauan kuin on tarve.

Nisan mies työskentelee kirurgina. Hän perusti oman vastaanoton ja klinikan Peruun. Mies on ollut siellä jo 2,5 vuotta.

Nisan Dragtähdet saa räjähtävän startin! 23-vuotias turkulaistanssija hurmaa konkarit: "Upea look, ihanat lihasryhmät" - katso video!

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Erossa yli kaksi vuotta! Laulaja Nisa Soraya elää kaukosuhteessa