Eronnut Markus Kuotesaho yritti tavoitella ex-kihlattuaan: ”Takaisin on tullut vain v***maisia viestejä”

Romutransuna tunnetuksi tullut Markus Kuotesaho, 61, kertoo Seiskalle päivärutiineistaan. Illasta on vuorossa yleensä kaljoittelua kavereiden kanssa.
− En tiedä, onko ne minun lähipiiriäni vai olenko minä niiden lähipiiriä, mutta ovat kuitenkin armosta vissiin kelpuuttaneet minut mukaan niiden porukkaan. Sellaisia kavereita nykyään. Tai on kai niitä kavereita ollut aina ennen ranssuiluakin.
Markus sanoo, että toisinaan on ollut yksinäisiäkin vuosia.
– Välillä oli vaan Rekku ja minä, Markus huokaa.
Rekku-koira menehtyi vuonna 2005 jäätyään auton alle. Tällä hetkellä eläinten ystävänä tunnetulla Markuksella on 13-vuotiaan Ekan lisäksi 17-vuotias Osmo-koira.

Transvestiitti romukauppias Markus Kuotesaho päivärytmistään: Kaljoittelen illalla
Romukauppias oli pari vuotta sitten kihloissa Heidi-rakkaansa kanssa, mutta pariskunta päätyi eroon kummankin osapuolen ”pöhlöilyn” takia. Tekemisissä he eivät ole enää olleet.
− Olen yrittänyt sille soittaa, mutta takaisin on tullut vain v***maisia viestejä, Markus jurputtaa.