Eronnut Inna Tähtinen kertoo avoimesti voinnistaan

Inna koki vaikean eron viime kesänä.
Miss Helsinki -kilpailusta tuttu somevaikuttaja Inna Tähtinen, 23, on puhunut avoimesti kipeästä erostaan.
Inna Tähtinen ja Max Blomfelt: Ero!
Inna erosi kesällä kumppanistaan, tubettaja Max Blomfeltista noin neljän vuoden suhteen jälkeen. Pari velloi erohuhuissa pitkään, kunnes Max vahvisti asian Youtube-kanavalleen julkaisemallaan videolla.
Inna on puhunut avoimesti eron jälkeisistä vaikeuksistaan, ja kertoi muun muassa menettäneensä ruokahalunsa. Tämän myötä Inna oli menettänyt runsaasti painoa, ja julkaisi Instagram-tilillään paljonpuhuvan videon aiheesta. Videolla Inna näytti, kuinka hänelle ennen hyvin istuneet vaatteet olivat monta numeroa liian suuret.
Inna Tähtinen laihtui rajusti: "En oo uskaltanu aiemmin puhua"
Inna vastaili eilen (6.11.) seuraajiensa kysymyksiin omalla tilillään. Eräs seuraaja utelikin Innan vointia eron jäljiltä.
Pari kuukautta sitten vaivannut asuntoasiakin on ratkennut, ja Inna kertoo voivansa huomattavasti paremmin.
- Rehellisesti kuuluu tosi tosi hyvää oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla. Ihana uusi koti, töihin liittyy paljon ilouutisia, ihmissuhteissa kukoistaa ja arki pyörii mukavasti. Oon tottunut olemaan monessa mukana, mutta tänä vuonna oon laittanut itseni eritavalla prioriteetiksi. Miettinyt todella mitä minä haluan, ja mihin riittää voimavaroja. Suosittelen tätä vahvasti jokaiselle, Inna kirjoittaa.
Vanhasta parisuhteestaan Inna kertoo päässeensä yli, mutta tietyt asiat vaivaavat vielä mieltä.
- Vanhan parisuhteen päättymisestä oon toipunut jo täysin, mutta siinä tapahtuneet asiat vaikuttaa varmasti vielä pidemmän aikaa, Inna kertoo avoimesti.
Erohuhuissa vellova Inna Tähtinen jyrähtää: "Pakko kommentoida tätä sontaa"
Inna Tähtinen voitti Miss Helsinki -kilpailun vuonna 2019, ja päätyi sen myötä sosiaalisen median vaikuttajaksi. Samana vuonna Inna haki pääsyä lentoemännäksi mutta ei saanut paikkaa.
Tänä vuonna Inna on vihdoin päässyt toteuttamaan unelmansa, ja teki koko kesän aktiivisesti töitä lentoemäntänä.