fbq
Emmi Suuronen

Eronnut Emmi Suuronen hakeutui terapiaan: "Onhan tässä ollut melkoinen..."

Diili-kilpailija Emmi Suuronen iloitsee terapiaan pääsystä.

Emmi kertoi helmikuun alussa eronneensa avopuolisostaan, julkkiskokki Akseli Herlevistä. Tämän lisäksi viimeinen puoli vuotta on hänen mukaansa ollut tapahtumarikas. Emmi kertoo tuntemuksistaan Instagram-tarinoissa, jotka ovat nähtävillä 24 tuntia niiden julkaisusta.

Hän kertoo videolla, että hänelle on muodostunut tiistaisin keskelle päivää pysähtymishetki, jolloin hän käsittelee tunteitaan.

- Nimittäin terapiakäynti. Olen nyt muutaman kerran käynyt jo. Ja pakko sanoa, että minä olen äärimmäisen onnekas ja iloinen siitä, että löytyi sopiva tyyppi, Emmi juttelee kameralle.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Videoon liitetyssä tekstissä hän kertoo olevansa asiasta myös kiitollinen. Hän löysi sopivan terapeutin nopeasti.

- Onhan tässä ollut melkoinen viimeinen puoli vuotta, Emmi toteaa.

Hänestä itsestään huolehtiminen on todella tärkeää, eikä avun pyytäminen tai hakeminen ole hänestä noloa.

Emmi Suuronen julkaisi rehellisiä kuvia itsestään: "En tiedä häpeäiskö silmät päästä"

Emmi on yksi parhaillaan telkkarissa pyörivän Diili-kauden tähdistä.

Akseli Herlevi muutti vuokralle – Emmi Suuronen asuu yhä ex-pariskunnan yhteisessä talossa

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy