Ernest Lawsonilla merkittävä perhetapahtuma:"Olin varma, että murrun..."
Ernest ottaa kantaa myös tärkeään tasa-arvoasiaan.
Syksy ja arki ovat saapuneet. Juontaja ja näyttelijä Ernest Lawsonia, 35, se ei haittaa, sillä takana on reilunmittainen ja onnistunut loma.
Ensimmäistä kertaa vuosiin Ernest on ehtinyt lomailemaan kesällä useita viikkoja.
– En ole lomaillut näin rennosti sitten opettajavuosieni, Ernest kertoo.
Suosikkijuontaja toteaa, että lomien vähäisyys on ollut puhtaasti omaa syytä. Hänellä on ollut tapana haalia itselleen erilaisia projekteja, kuten kesäteatteria, joiden takia kesät ovat sujuneet pitkälti työn merkeissä.
– Tämä teki todella hyvää. Kävimme perheen kanssa Rodoksella ja sukuloimme ympäri Suomen, Ernest kertoo lomastaan.
Ylpeä isä
Levänneenä paluu arkeen on sujunut mukavasti. Heti elokuun alkuun perheessä tapahtui myös jännittävä muutos. Ernestin esikoinen nimittäin aloitti koulun. Lahjakas koomikko toteaa olevansa ylpeä siitä, miten kesti liikuttavan perhetapahtuman.
– Olin varma, että murrun pieniksi palasiksi. Sain kuitenkin pidettyä itseni kasassa, etten lisää pienen koululaisen jännitystä suurena päivänä, Ernest sanoo hymyillen.
– Se oli ihana tilanne, kun kaikki koululaiset kokoontuivat pihalle ja opettajat kutsuivat heidät sisälle. Jäi tosi hyvä fiilis. Mutta onhan se isälle ja äidille jännittävä hetki, hän jatkaa.
Tasa-arvon kannattaja
Ernestillä on puolisonsa kanssa kaksi tytärtä. Hän on itsekin kasvanut sisarten kanssa, minkä lisäksi hän on työskennellyt naisvaltaisella opetusalalla. Ernest kokeekin olevansa melko herkkä esimerkiksi sukupuolten välisille tasa-arvoasioille.
Ernest ei kuitenkaan halua uskoa, että hän ymmärtäisi tasa-arvoon liittyviä asioita vain sen takia, että on ollut naisten ympäröimä. Hän toivoo, että esimerkiksi naisten oikeuksien edistäminen ei olisi siitä kiinni, onko itsellä tyttäriä tai vaikkapa läheinen äitisuhde.
– Silloin todella moni mies ei tule ottamaan sellaista näkökulmaa, Ernest sanoo vakavoituen.
– Toivoisin, että nämä asiat olisivat kaikille itsestäänselviä, hän lisää.
Nauttii vanhemmuudesta
Ernest on osallistuva isä, joka viihtyy lapsiensa kanssa. Näyttelijälle ominaisesta heittäytymiskyvystä on ollut hyötyä myös jälkikasvun kanssa.
Ernest paljastaa lähtevänsä mielellään mukaan tyttäriensä leikkeihin.
– Minähän leikin työksenikin, ja lasten kanssa touhaaminen on mitä parhainta treeniä sitä varten, hän toteaa.
Tv-tähti on kiitollinen, että lapset ovat iässä, jossa vanhempien seura yhä kiinnostaa. Isän vitsit saavat tyttäret vielä nauramaan.
– Jonain päivänä se loppuu väistämättä, Ernest harmittelee.
Ernestin mukaan vanhemmuudessa on ehdottomasti enemmän hyviä kuin hankalia puolia. Pienen pohdinnan jälkeen hän keksii, mikä lasten kasvattamisessa on haastavinta.
– Haluaisin varautua kaikkeen mahdolliseen, mutta se ei ole mahdollista. Lapset kasvavat ja muuttuvat koko ajan, mistä seuraa jatkuva yllätysten virta. Siinä on välillä vaikea pysyä kyydissä, Ernest pohtii.