Erna Husko vei rakkaan lemmikkinsä lopetettavaksi: "Mun sydän on palasina"

Erna muistaa Martta-koiraa herkässä kirjoituksessa.
Fitnesstähti Erna Husko joutui hyvästelemään Martta-koiransa 4. marraskuuta. Martta on esiintynyt Ernan somessa pikkupennusta lähtien. Erna esitteli englanninbulldoginpentunsa seuraajilleen elokuussa vuonna 2018.
Erna kertoi vieneensä koiransa lopetettavaksi eilen sunnuntaina (5.11.) Instagram-tarinoissaan. Hän jakoi tarinoihin mustan kuvan, jossa siteeraa koiria varten kirjoitettua muistovärssyä.
- Vie minut sinne miissä he auttavat minua, mutta pysy luonani loppuun. Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle, kunnes silmäni ovat sulkeutuneet, Ernan jakaman värssyn ensimmäisessä säkeistössä sanotaan.
Erna Husko muuntautui povipommi-Pamelaksi – "Viestiboksi räjähti"
Erna jatkaa muistuttamalla seuraajiaan siitä, ettei rakkaimpia tule pitää itsestäänselvyytenä, ja että heistä tulee pitää huolta.
- Mun sydän on palasina, hän kuvailee suruaan ja kiittää parasta kaveriaan Marttaa yhteisistä vuosista.
Erna ei kerro, miksi päätyi lopettamaan koiransa sen ollessa vielä nuori.
Tunteellisen päivityksen perään Erna lisää kuvia hänestä ja Martasta kuluneen viiden vuoden ajalta.
Erna Huskon ökykuuma asu sai laulaja Jannankin ällistymään – "No moro"