Erikoisjoukot-tähti avoimena lapsettomuudestaan

Somevaikuttaja kertoi avoimesti huolestaan.
Selvin päin -podcastia pitävä somevaikuttaja Hanna Tikander, 31, kertoi sosiaalisessa mediassa aloittavansa IVF- eli koeputkihedelmöityshoidot.
"Äärettömän pettynyt"
Erikoisjoukot-ohjelmassa parhaillaan kisaava Hanna kertoi Instagram-julkaisussa terveydentilastaan.
– Viimesen kuukauden ajan mun rinnassa on ollut sellanen iso klöntti joka tuntuu vihalta mut on pohjimmiltaan surua. Mun hedelmällisyys on romahtanut. Mun kropassa tapahtuu asioita joita ei vielä 31-vuotiaana kuuluis tapahtua, Hanna kirjoittaa.
Hanna kertoo, että hän kävi 1,5 vuotta sitten tarkastamassa hedelmällisyytensä ja tuolloin kaikki näytti hyvältä.
– Ja nyt mun AMH-arvo, joka kertoo mun munasarjojen munarakkuloiden määrästä on vaivaset 0,16.
Hanna kertoo olonsa olevan epätodellinen – aamuisin hän pohtii, oliko kaikki sittenkin vain pahaa unta.
– Surun ja pelon lisäks oon ollut ihan äärettömän pettynyt mun kroppaan. Yritän nyt parhaani mukaan olla sille armollinen, koska tän kevään se valmistautuu maratonin sijasta IVF-hoitoihin, Hanna kertoo avoimena.
Sai tukea
Hanna sai julkaisuunsa runsaasti tsemppaavia kommentteja sekä kertomuksia raskautumisista samankaltaisessa tilanteessa.
– Haleja Hanna. Mä oon ihmelapsi äidille, jonka ei pitänyt koskaan pystyä saada lasta. Valtavasti tsemppiä, kirjoittaa Miss Suomi Paula Joukanen.
Sydämiä kommenttikenttään ovat jättäneet muun muassa Sointu Borg, Sara Parikka ja Pernilla Böckerman.
Tuoreessa Instagram-julkaisussaan Hanna kiittää seuraajiaan, jotka tarjosivat hänelle vertaistukea, kirjavinkkejä ja käytännön niksejä.
– Tuli heti sellanen fiilis etten turhaan jakanut hankalaa ja herkkää aihetta teille. Moni on laittanut myös rauhoittelevia viestejä, ettei sen suurempaan hätään tai huoleen ole vielä tarvetta.