Erikoisjoukoista tuttu Ville Lång järkyttyi ulkomaanmatkallaan - viinirypäleet maksoivat 30 euroa: "Totesin myyjälle..."

Erikoisjoukot-sarjasta tuttu sulkapallovalmentaja Ville Lång, 37, kertoo sometilillään matkustaneensa Japaniin.
Tokiossa alkoivat maanantaina (22.8.) sulkapallon MM-kilpailut. Ville toimii Suomen sulkapallomaajoukkueen päävalmentajana.
Ville mainitsee Instagram-julkaisussaan tutustuneensa viikonlopun aikana majoitukseensa sekä paikallisiin ravintoloihin. Hotelli on sulkapallovalmentajan mukaan niin suuri, että riski eksyä on suuri.
– Japani, Tokio. Onhan tää melkonen paikka näin 24 tunnin tutustumisen perusteella. Hotelli on niin iso etten meinannut löytää aamupalapaikkaa, hissiä pitää vaihtaa matkalla kun tulee ulko-ovelta huoneeseen ja no tietysti täällä on oma vesiputous hotellin puutarhassa.
Erikoisjoukot-kouluttaja Jan Knutti sai palautetta puheestaan ja ulkonäöstään: "Kovin kritiikki..."
Paikallisten ravintoloiden hintataso tuli myös yllätyksenä Villelle. Hän mainitsee ostaneensa kymmenellä eurolla kupin keittolientä, joka ei ilmeisesti vastannut hänen odotuksiaan.
Ville meinasi myös ostaa itselleen kaupasta rasian viinirypäleitä, jonka hintalappu oli hänen mukaansa noin 30 euroa. Kuultuaan hinnan hän päätti kuitenkin unohtaa viinirypäleet.
– Ruoka on kallista kuin…. Eilen maksoin teekupillisesta keittolientä 10 euroa, tänään meinasin ostaa viinirypäleitä 250 gramman rasian, onneksi tajusin tarkistaa hinnan myyjältä, joka tomerasti ilmoitti että n. 30 euroa. Totesin myyjälle etten oikein olekaan viinirypäleiden ystävä.
Näin Erikoisjoukot vaikutti osallistujiensa ulkonäköön - Amanda Harkimon koruton kuva julki
– Halli on kuitenkin hieno ja ruoka on hyvää, kerran kolmessa päivässä kun sitä raaskii ostaa. Sushit tosin vielä kokeilematta, osataankohan täällä yhtä hyvin kuin Suomessa? Pelit lähtee käyntiin maanantaina, mutta siihen asti päivittelen tarinoiden muodossa ihmeellisyyksiä täältä hienosta maasta, Ville päätti kirjoituksensa.
Ville on naimisissa Rosa Långin kanssa. Hulppeita häitä tanssittiin Virossa hulppeassa Taageperan linnassa vuonna 2017.
Sulkapallotähti Ville Lång naimisiin: hulppeat linnahäät Virossa - kuvat!
Ville kilpaili Erikoisjoukot-sarjassa. Sulkapallovalmentaja eteni sarjan viimeiseen tehtävään asti, mutta hän epäonnistui jakson viimeisessä jaksossa kuulustelutehtävässä.
Ville oli vuosien 2005–2014 välillä sulkapallon kaksinpelin Suomen mestari. Hän on myös edustanut Suomea olympialaisissa. Ville lopetti ammattilaisuransa vuonna 2017.